LÄHTÖLASKENTA: Parodiakirjallisuus lohduttaa brexitiin pettyneitä

Brexit on malliesimerkki kehityskulusta, jossa oikeaa politiikkaa ja poliittista satiiria on yhä vaikeampaa erottaa toisistaan. Vitsit syntyvät kuin itsestään, joten oli vain ajan kysymys, että brexit-aiheisia parodioita julkaistaan. Tähän mennessä brexitille on naurettu esimerkiksi kirjoissa Five on Brexit Island (Viisikko Brexitsaarella, Quercus 2016) ja Alice in Brexitland (Liisa Brexitmaassa, Penguin 2017).

Viisikko Brexitsaarella on osa toimittaja Bruno Vincentin Enid Blyton aikuisille -sarjaa. Kirjoissa nyt aikuiset Leo, Paula, Dick, Anne ja Tim muun muassa kokeilevat gluteenitonta dieettiä ja viettävät strategiapäivää. Sarjan viehätys perustuu nykymaailman kummallisuuksien tutkailulle lastenkirjoista tuttujen hahmojen ja tyylien kautta. Komediakirjoittaja Lucien Youngin Liisa Brexitmaassa edustaa periaatteessa samaa kategoriaa, mutta siinä missä Viisikkopäivityksissä on pohjimmiltaan kyse ironisesta nostalgisoinnista, Liisa Ihmemaassa liittyy lähemmin brexitiin. Alkuperäisen Liisan luoja, kirjailija Lewis Carroll kun rakasti juuri sellaista absurdia sanahelinää ja järkeä uhmaavaa logiikkaa, josta brexitprosessi tunnetaan.

Viisikossa Paula raivostuu brexit-äänestyksen tuloksesta ja julistaa omistamansa Kirrinin saaren itsenäiseksi. Brexitin kannattaja Leo on kuitenkin eri mieltä, joten asiasta täytyy järjestää uusi kansanäänestys. Roolien vaihtuessa brexitiä vastustanut Paula käskee ihmisiä “palaamaan sinne mistä tulivat” ja valittaa, että Leo maalailee “naurettavia uhkakuvia” itsenäisyyden seurauksista. Viisikon riita johtaa hullunmyllyyn, kun toimittajien armeija ilmestyy saarelle ottamaan selvää itsenäisyyspyrkimyksistä. Toisin kuin oikean brexitsotkun kohdalla on usein käynyt, Viisikko ei anna mielipide-erojen sotkea ystävyyttään. Paula jakaa kaikille ministerin virat ja Viisikko puhaltaa jälleen yhteen hiileen.

Liisa Brexitmaassa puolestaan mahduttaa kaikki keskeiset brittipoliitikot hahmogalleriaansa ja syyttää heitä avoimesti. Osansa saavat niin Valkoinen kani David Cameron, Kaalimato Jeremy Corbyn, kuin myös Irvikissa Nigel Farage. Liisan voi tulkita joko ulkopuoliseksi hahmoksi, joka yrittää ymmärtää, mistä brexitissä on kysymys, tai britiksi, joka ei enää tunnista hulluksi muuttunutta kotimaataan. Ihmemaahan siirrettynä brittien keskinäinen riitely näyttäytyy naurettavana: “Siili kutsui kettua fasistiksi. Kettu vastasi huomauttamalla, että kettu oli kaupunkilaisen eliitin jäsen.”

Parodiat näyttävät selvästi brexitiin liittyvien poliittisten lupausten ja kansallisen keskustelun absurdiuden, mutta samalla niistä huokuu häviön ja avuttomuuden tunne. Eihän brexit sen kannattajien mielestä ole älytön. Kun vastustajat eivät enää voi tehdä muuta, jäljelle jäävät pilailu ja vitsit. Parodiagenren kukoistus kertoo brexitin jättämästä syvästä pettymyksestä ja pelosta. On mainittavaa, että molemmat kirjat loppuvat brexitin peruuntumiseen. Brexitmaassa Liisa herää ja tajuaa tapahtuneen olleen pelkkää unta. Viisikossa puolestaan Dick ja Anne kieltäytyvät äänestämästä Kirrinin saaren itsenäisyyden puolesta tai vastaan, ja peli päättyy siihen. Kirjallisuudessa brexitistä pääsee eroon, mutta tosielämän pelurit eivät luovuta yhtä helposti.

Teksti: Aura Saxén, Suomen Lontoon-instituutin yhteiskuntaohjelman assistentti

Kuva: Aino Sutinen