Suurlähettiläs Pertti Salolainen brexitistä: “Olen surullinen ja huolissani siitä, mitä rakkaalle Britannialleni tapahtuu”

Suurlähettiläs Pertti Salolainen brexitistä: “Olen surullinen ja huolissani siitä, mitä rakkaalle Britannialleni tapahtuu”


Pertti Salolaisella
on ollut pitkään läheinen suhde Britanniaan ja EU:hun. Hän muun muassa toimi kahdeksan vuoden ajan Suomen suurlähettiläänä Lontoossa 1996–2004 ja vastasi Suomen EU-jäsenyysneuvotteluista 1990-luvun alussa. Blogissamme hän jakaa ajatuksiaan EU:sta ja brexitistä. Haastattelu tehtiin 16. heinäkuuta.

Vastasit Suomen EU-jäsenyysneuvotteluista. Miksi Suomen oli tärkeää päästä mukaan EU:hun?

”Neuvostoliiton romahtaminen antoi Suomelle mahdollisuuden järjestää uudelleen suhteensa läntiseen Eurooppaan ja koko läntiseen yhteisöön. Silloin lähdettiin siitä, että Euroopan Unionin jäsenyys on vahva ankkuri, joka mahdollistaa Suomelle ihan uudenlaisen ulko- ja kauppapoliittisen aseman, jonka kautta pystymme vaikuttamaan.”

Millainen EU on nyt? Miten se on kehittynyt?

”Periaatteessa EU on kehittynyt oikein hyvin, mutta viime vuosina kokonaiskuvaan on tullut surullisia piirteitä, joita on lähinnä kaksi. Ensimmäinen on se, että äärioikeistolaiset ryhmittymät ovat saaneet valtaa eri maissa. Toinen on EU:n arvopohja: Journalistien ja oikeuslaitoksen vapaus ovat kärsineet takaiskuja monissa maissa, kuten Unkarissa ja Puolassa. Äärioikeistolaisuus on hyvin huolestuttavaa. Siihen liittyy EU:n sirpaloiminen ja sen hajottamispyrkimykset, joiden seurauksena EU:sta tulisi vain jonkinlainen vapaakauppa-alue. Se on kuolleena syntynyt ajatus, koska monilla alueilla, kuten ympäristöpolitiikassa, ilmastopolitiikassa ja koulutuspolitiikassa, tarvitaan yhteistyötä. Pelkkä kauppapolitiikka ei riitä Euroopassa yhteistyöksi.”

Miten koet Britannian tarpeen lähteä?

”On jättiläismäinen, historiallinen virhe Britannialta lähteä irtautumaan Euroopan Unionista. Minä en ymmärrä sitä lainkaan. Vielä vähemmän ymmärrän sitä, että asiaa viedään eteenpäin kohti täysin epämääräistä tulevaisuutta, josta kukaan ei oikeastaan tiedä mitään. Minun täytyy sanoa suoraan, että olen kovin surullinen ja huolissani siitä, mitä minun rakkaalle Britannialleni tapahtuu.

Koko kuviossa yksi erittäin paha, avoin haava on Pohjois-Irlanti. Koko ikäni politiikkaa harrastaneena joudun ihmettelemään sitä, miten tässä poikkeustilanteessa voitaisiin välttää esteet Pohjois-Irlannissa. En näe mitään ratkaisua siihen kysymykseen, jos brexit toteutuu tavalla, jolla konservatiivien yksi pääministeriehdokas Boris Johnson ajattelee sen hoitavansa. Pelkään sitä, että Pohjois-Irlannissa alkaa taas veri vuotaa ja syntyy levottomuuksia. Toinen kysymys on Skotlanti, joka ei varmaankaan ehdoitta taivu  epämääräisiin kuvioihin, joita Johnson ja kumppanit suunnittelevat.”

Miten Brexit vaikuttaa Suomeen tai muuhun EU:hun? 

”On kaikille EU:n jäsenille surullista, että Britannia lähtee. Täytyy muistaa, että Britannia on ollut vahvin sotilaallinen voima koko läntisessä Euroopassa. Brexit on siis myös ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittinen kysymys, vaikka Britannia vakuuttaa, että se aikoo säilyttää yhteistyökuviot puolustuspolitiikassa muun muassa Suomen ja muiden Pohjoismaiden kanssa. 

Suomelle kielteinen asia on tietysti, jos kaupankäyntiin tulee ongelmia ja kauppapolitiikka menee sekaisin. Britannia on yksi Suomen suurimpia vientimaita ja kauppakumppaneita. Täytyy myös muistaa tuhannet suomalaiset työharjoittelijat ja opiskelijat brittiyliopistoissa sekä kaikki kansalaisten välinen yhteistyö.

Juuri tällä hetkellä en näe mitään järkevää suunnitelmaa siihen, miten brittiparlamentti saataisiin hyväksymään järjestely Euroopan Unionin suuntaan, mitään järkevää suunnitelmaa ei ole julkistettu tai näköpiirissä. Pääpuolueet ovat täysin hajalla. Maalle tulee uusi pääministeri, joka on vahvasti EU-vastainen ja joka uskoo voivansa neuvotella sellaisia sopimuksia, joita tähän asti ei ole saatu aikaan.”

Teksti: Kaisa Paavola Kuvitus: Camilla Schleutker