LÄHTÖLASKENTA: Brexit-marssilla kaikui ihmisen ääni

Etukäteen pelotti; aggressiiviset ihmiset, tungos, jopa massaryntäys – miten tämä turhautunut ja kahtiajakautunut kansa osaisi käyttäytyä rauhanomaisesti jättimarssissa, jota oli valmisteltu kuukausia. Ystäväni rauhoittivat, aikaisemminkin ollaan kävelty rauhassa, ilman pelkoa.

Lauantaipäivä toissaviikolla koitti viileänä, kylmä tuuli puhalsi, ja taivas oli pilvistä harmaana. Kaupungissa tuntui olevan erityinen vireystila. Poliiseja oli Kings Crossin metroasemalla tavallista enemmän, mutta muuten kylmässä ilmassa vaelteli vain muutama aamuvirkku.

Aurinko alkoi näyttäytyä samalla, kun lähdettiin tekemään yhteistä matkaa Westminsterin alueelta. Yhtäkkiä ympärillä oli tuhansia ihmisiä. Ystäväni verhoutui EU-lippuun, ja minäkin sain kietoutua tekokuituiseen Union Jackiin. Olotila muistutti sitä innostusta, jota tunsi, kun nuorena lähti kohti vappuaaton lakitusta. Vakavuus ja määrätietoisuus näkyi monen kasvoilla, mutta tunnelma oli kepeä ja ystävällinen.

Seuraavina tunteina teimme yhdessä matkaa kohti Parlamenttia. Kun yli miljoona ihmistä yrittää kävellä samaan suuntaan ja kokoontua päätteeksi samalle aukiolle, tulee ahdasta. Siitä huolimatta en kertaakaan kokenut tönimistä, etuilua tai edes ahtautta. Sopusointuinen, innostunut ihmismeri vaelsi laulaen, huutaen ja tanssien kohti määränpäätä. Protestikylttien kirjo oli valtava, ja parhaiten mieleen jäivät länsinaapurimme huonekalukaupan logoa muistuttavat ”Ikea has better cabinets” ja foneettisesti toimivat ”Time for a EU-turn”, ”Never gonna give eu up” sekä ”I love eu baby”.

Joukossamme oli vauvaperheitä, kainalosauvoilla taituroivia vanhuksia, pyörätuoleja, lukuisia anti-brexit-asuun puettuja koiria ja valtavia määriä perheitä, ystäväporukoita, yhdistyksiä, koululuokkia, urheilujoukkueita, maakuntaryhmiä ja soittokuntia. Lyhyillä kävelyetäisyydellä oli megafoneilla ja kaiuttimilla varustettuja tunnelmankohottajia, jotka iskulauseilla loivat rytmiä ja tunnelmaa vaeltaviin ihmisiin.

Huikeimmat hetket koin, kun Lontoon katuja pitkin kaukaa kuuli äänivallin lähestyvän, kunnes se pyyhkäisi yli ja lopulta sulki syliinsä. Perille me emme ikinä päässeet, koska ihmismäärä oli niin valtava, ettemme lopulta päässeet eteenpäin. Moni kokikin tästä syystä marssista vain sen häntäpään, johon oli alkujaan asettunut. Tämä ei toki haitannut, päinvastoin lisäsi hurmosta ja ajatusta, että me olemme kaikki tässä, kaikki saman asian kannalla.

Muutamaa päivää myöhemmin koettiin brexit-myönteisten protestikokoontuminen parlamentin edustalla. ”Leave means leave” ja ”Take back our country” messuivat mielenosoittajat. Osa heistä poltti EU-lippuja, teki natsitervehdyksiä ja otti yhteen runsaslukuisen poliisivartion kanssa. Pieni ihmismäärä sai aikaiseksi huliganismin tunteen.

Jos brexit-äänestys käytäisiin tänään ja äänestysdemografia pysyisi samana, EU-myönteiset äänet voittaisivat. Äänestyksen jälkeen on tapahtunut sen verran vanhusväestön kuolemia, että väestöpohja on muuttunut. Nuoret ovat EU-jäsenyyden kannalla. Lisäksi monet aiemmin brexitin puolesta äänestäneet ovat ymmärtäneet, että EU on jotain muuta kuin kurkkukäyriä mittaava saneluorganisaatio. Hekin ovat huomanneet, että se on tärkeä rauhan ja yhteistyön unioni, jolla saavutetaan keskusteleva, yhteisiä arvoja jakava Eurooppa, jossa voi liikkua, asua ja yrittää.

Teksti: Emilie Gardberg. Kirjoittaja on Suomen Lontoon-instituutin johtaja.

Kuvitus: Aino Sutinen