Ensimmäinen Suomen Lontoon instituutin elokuva-alan residenssipalkinto Johanna Vuoksenmaalle

23.03.2018 | Audiovisuaalinen kulttuuri

Ohjaaja-käsikirjoittaja Johanna Vuoksenmaa palkittiin Suomen Lontoon instituutin residenssipalkinnolla. Palkinto jaettiin perjantai-iltana Jussi-gaalassa.

”Lontoo on Los Angelesin ohella maailman audiovisuaalisen alan keskus. On mahtavaa tarjota Johanna Vuoksenmaalle mahdollisuus tulla tänne verkostoitumaan. Sitä paitsi suomalainen tuotanto kiinnostaa täällä nyt, koska se on ottanut suuria laadullisia harppauksia ja se koetaan raikkaana”,  sanoo Pauliina Ståhlberg, Suomen Lontoon instituutin johtaja.

Vuoksenmaa tunnetaan lukuisten menestyneiden elokuvien ja tv-sarjojen käsikirjoittajana ja ohjaajana. Hänen viimeisin työnsä on tv-sarja Ex-onnelliset.

Vuoksenmaa aikoo käyttää residenssikautensa verkostoitumiseen ja uuden elokuvakäsikirjoituksensa 75 on vain numero työstämiseen.

“Kun kirjoitan riittävän pitkän rupeaman oman kieleni ja kulttuurini ulkopuolella, on mahdollista nähdä terävämmin se, mikä jutussa on universaalia ja olennaista.”

Elokuva on kolmas ja viimeinen osa Vuoksenmaan ”kipupistetrilogiaa”, johon kuuluvat elokuvat 21 tapaa pilata avioliitto ja Viikossa aikuiseksi.

Vuoksenmaa aikoo residenssinsä aikana myös tutustua läheisemmin brittikomediaan.

“Brittielokuvien realismi ja henkilöiden rosoisuus ja inhimillisyys on myös aina liipannut läheltä omaa elokuvamaailmankäsitystäni.”  

Suomen Lontoon instituutti järjesti residenssihaun tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Paikkaa haki kolmisenkymmentä uransa keskivaiheessa olevaa elokuvan tekijää, ja palkinnon saajan valitsi Filmiaura ry:n hallitus. Noin kuukauden mittainen residenssikausi Lontoossa ajoittuu lokakuulle 2018 British Film Instituten London Film Festivalin aikaan.

Tavoitteena on, että lähitulevaisuudessa suomalaiset elokuvantekijät saisivat pysyvän residenssipaikan Lontooseen, jossa voivat kehittää ammattitaitoaan ja kansainvälisiä verkostojaan. Residenssi vahvistaa luovan työn ja kansainvälistymisen edellytyksiä, sekä vie suomalaista luovaa osaamista kansainvälisille markkinoille. Siitä voi hyötyä elokuva-alan erilaiset tekijät maskeeraajista tuottajiin ja näyttelijöihin.

Suomen Lontoon instituutti on johtava suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin asiantuntija Britanniassa ja Irlannissa. Instituutti rohkaisee poikkitieteellistä ja rajoja rikkovaa yhteistyötä luomalla uusia verkostoja ja kumppanuuksia.

Lisätiedot: Pauliina Ståhlberg: +44 (0)771100 8792 ja www.fininst.uk.

PRESS RELEASES
2017 | 2018 |
  • 12.01.2018 |
    Ninni Lehtniemi appointed as the Head of Society and Culture Programme Ninni Lehtniemi, MA, has started as the Head of the Society & Culture Programme at the Finnish Institute in London. Lue artikkeli >
  • 12.01.2018 |
    Nimitys: Ninni Lehtniemi Suomen Lontoon instituutin yhteiskuntaohjelman päälliköksi Ninni Lehtniemi on valittu Suomen Lontoon instituutin yhteiskuntatutkimuksen ohjelmapäälliköksi. Lue artikkeli >
  • 23.03.2018 | Audiovisual culture
    LaBeouf, Rönkkö & Turner -taiteilijakollektiivin dokumenttielokuva #TAKEMEANYWHERE esitetään tänään perjantaina Manchesterin elokuvajuhlilla Lue artikkeli >
  • 06.03.2018 | Nykytaide
    Suomalaistaiteilija Jonna Kinan palkintonäyttely avataan Lontoossa keskiviikkona 7.3.2018 Lue artikkeli >
  • 23.03.2018 | Audiovisuaalinen kulttuuri
    Ensimmäinen Suomen Lontoon instituutin elokuva-alan residenssipalkinto Johanna Vuoksenmaalle Lue artikkeli >
  • 16.04.2018 |
    Suomalainen pornomiimikko, piiska-akrobaatti ja susisafari matkaavat Brighton Fringeen Lue artikkeli >
  • 10.09.2018 | Uncategorized
    Emilie Gardberg aloittaa Suomen Lontoon-instituutin johtajana Suomen Lontoon-instituutin johtajana on aloittanut nelivuotiskaudella Emilie Gardberg. Lue artikkeli >
  • 10.09.2018 | Uncategorized
    Emilie Gardberg is the new director of the Finnish Institute in London Emilie Garberg, MA, has started her four-year term as the director of the Finnish Institute in London. Lue artikkeli >
  • see more