Emilie Gardberg aloittaa Suomen Lontoon-instituutin johtajana

10.09.2018 | Uncategorized

Suomen Lontoon-instituutin johtajana on aloittanut nelivuotiskaudella Emilie Gardberg. Gardbergilla on laaja kokemus johtotehtävistä kulttuurialalla. “Brexitin myötä kahdenvälinen yhteistyö brittien ja Suomen välillä korostuu entisestään. Toisaalta instituutin toinen vastuumaa Irlanti pysyy EU:ssa, joten mahdollisuudet toimia monissa verkostoissa samanaikaisesti jatkuvat ja vahvistuvat. Tuleva nelivuotiskauteni on kiinnostavien uusien avausten aikaa”, Gardberg sanoo.

Emilie Gardberg (s. 1976), MA, on aiemmin työskennellyt Turun musiikkijuhlien toiminnanjohtajana ja Turun filharmonisen orkesterin intendenttinä. Syksyn 2017 hän vietti stipendiaattina yhdessä maailman johtavista ajatushautomoista, Wilson Centerissä Washington DC:ssä. Gardberg valmistui taiteiden maisteriksi Columbian yliopistosta New Yorkista 2008 ja tätä ennen musiikkipedagogiksi Turun AMK:n Taideakatemiasta. Hän opettaa taidehallintoa ja johtajuutta vierailevana luennoitsijana useissa korkeakouluissa.

Gardberg on erityisen kiinnostunut taiteen yhteiskunnallisesta vaikutuksesta. Hän on aikaisemmissa tehtävissään tarkastellut taidetta muun muassa tasa-arvon, ympäristön ja rauhantyön näkökulmista. Parhaillaan hän valmistelee kirjaa taidemusiikin maailmaa parantavista vaikutuksista. “Emilie tuo instituuttiin vankkaa taidealan johtamiskokemusta yhdistettynä haluun tehdä maailmasta reilumpi paikka. Hän on todistanut Turussa olevansa idearikas ja taitava yhteistyön rakentaja. Juuri kulttuuriset sillanrakennustaidot ovat tarpeen Britannian määritellessä uudelleen paikkaansa Euroopassa”, instituutin hallituksen puheenjohtaja Tommi Laitio sanoo. 

Instituutin edellisen johtajan Pauliina Ståhlbergin, MA, nelivuotiskaudella instituutti on keskittynyt voimakkaasti tasa-arvon edistämisen, nykytaiteeseen ja -sirkukseen. Viime vuonna Britannia nousikin suomalaisen sirkuksen ykkkösvientimaaksi. Instituutti on myös tukenut uransa alkuvaiheessa olevia taiteilijoita. “Oikeassa kohdassa saatu pienikin tuki ja esittely oikeille ihmisille voivat avata valtavasti mahdollisuuksia. Suomalainen rohkeus, hulluus ja laadukas tekeminen kiinnostavat Britanniassa. Täällä on suuria yleisöjä marginaalisemmillekin taidemuodoille ja paljon mahdollisuuksia yhteistyölle”, Ståhlberg kertoo.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Emilie Gardberg
+358 44 088 3379
emilie.gardberg@fininst.uk

Tommi Laitio
Suomen Lontoon-instituutin hallituksen puheenjohtaja
+358 50 563 4950

PRESS RELEASES
2017 | 2018 |
  • 12.01.2018 |
    Ninni Lehtniemi appointed as the Head of Society and Culture Programme Ninni Lehtniemi, MA, has started as the Head of the Society & Culture Programme at the Finnish Institute in London. Lue artikkeli >
  • 12.01.2018 |
    Nimitys: Ninni Lehtniemi Suomen Lontoon instituutin yhteiskuntaohjelman päälliköksi Ninni Lehtniemi on valittu Suomen Lontoon instituutin yhteiskuntatutkimuksen ohjelmapäälliköksi. Lue artikkeli >
  • 10.09.2018 | Audiovisual culture
    LaBeouf, Rönkkö & Turner -taiteilijakollektiivin dokumenttielokuva #TAKEMEANYWHERE esitetään tänään perjantaina Manchesterin elokuvajuhlilla Lue artikkeli >
  • 06.03.2018 | Nykytaide
    Suomalaistaiteilija Jonna Kinan palkintonäyttely avataan Lontoossa keskiviikkona 7.3.2018 Lue artikkeli >
  • 23.03.2018 | Audiovisuaalinen kulttuuri
    Ensimmäinen Suomen Lontoon instituutin elokuva-alan residenssipalkinto Johanna Vuoksenmaalle Lue artikkeli >
  • 16.04.2018 |
    Suomalainen pornomiimikko, piiska-akrobaatti ja susisafari matkaavat Brighton Fringeen Lue artikkeli >
  • 10.09.2018 | Uncategorized
    Emilie Gardberg aloittaa Suomen Lontoon-instituutin johtajana Suomen Lontoon-instituutin johtajana on aloittanut nelivuotiskaudella Emilie Gardberg. Lue artikkeli >
  • 10.09.2018 | Uncategorized
    Emilie Gardberg is the new director of the Finnish Institute in London Emilie Garberg, MA, has started her four-year term as the director of the Finnish Institute in London. Lue artikkeli >
  • see more