Ihmisoikeustaistelija Peter Tatchell: ”Tom of Finland antoi meille vastalääkkeen”

Ihmisoikeustaistelija Peter Tatchell: ”Tom of Finland antoi meille vastalääkkeen”

Peter Tatchell on taistellut ihmisoikeuksien, demokratian ja seksuaalivähemmistöjen puolesta viiden vuosikymmenen ajan. Vaikka hänet tunnetaan parhaiten suoran toiminnan puolestapuhujana, hän näkee myös taiteen arvon vähemmistöjen oikeuksien edistämisessä.

Millainen vaikutus Tom of Finlandilla on ollut omaan elämääsi?

Löysin Tom of Finlandin ensimmäistä kertaa 80-luvun alussa, kun joitain hänen piirroksiaan julkaistiin brittiläisissä LGBT+-lehdissä. Ensireaktioni oli “Wow!”. Piirrokset, joita näin juhlistivat miesten homoseksuaalisuutta ennennäkemättömällä tavalla sellaiseen maailmanaikaan, jolloin aihe oli hyvin sensuroitu. Tom of Finland -piirrokset nähtiin säädyttöminä eikä niitä ikinä nähnyt muualla kuin LGBT+ -julkaisuissa. En ikinä itse ollut kiinnostunut dragista tai camp-kulttuurista, ja niiden luomat stereotypiat tuntuivat vieraannuttavilta. Tom of Finland oli tuulahdus raikasta ilmaa. Vaikka hypermaskuliinisuus ei myöskään ollut itselleni ominaista, piirrokset olivat tervetullut hengähdystauko loputtomista homostereotypioista, joita minulle oli syötetty koko elämäni ja jotka eivät vastanneet omaa homoidentiteettiäni.

Taistelussasi ihmisoikeuksien ja seksuaalivähemmistöjen puolesta kannatat suoraa toimintaa. Miten koet, että taide voi auttaa tasa-arvon edistämistä?

Vaikka olenkin pääasiassa suosinut suoraa toimintaa, olen aina ymmärtänyt kulttuurin roolin vähemmistöjen oikeuksien edistämisessä. Kulttuurin kautta on mahdollista saavuttaa yleisöjä, joita suora toiminta ei tavoita. Jotkut reagoivat paremmin kulttuuriin kuin politiikkaan.

Ajat ovat muuttuuneet ja Tom of Finlandista on tullut enemmän valtavirtakulttuuria. Onko Tom of Finlandissa edelleen yhteiskunnan normeja haastavaa voimaa?

Koen, että Tom of Finland lähestyy valtavirtaa, muttei ihan vielä ole saavuttanut sitä. Kuvat eivät enää ole yhtä radikaaleja, koska LGBT+ -kulttuuri on tullut lähemmäksi massakulttuuria. Kun Touko Laaksonen alkoi piirtää, nämä kuvat olivat radikaaleja. Homofobisille äärioikeiston edustajille ja uskonnollisille fanaatikoille piirrokset ovat edelleen punainen vaate. Jopa osalle heteroyleisöistä kuvat voivat olla shokeeraavia.

Millainen on Tom of Finlandin vaikutus seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavassa liikkeessä?

Tom of Finland vahvisti ja ihannoi meidän seksuaalisuuttamme. Se antoi toivoa ja itsevarmuutta homoseksuaalisille miehille aikana, jona monet olivat sisäistäneet homofobian ja kokivat syyllisyyttä seksuaalisuudestaan. Tom of Finland käänsi ympäri ajatuksen homoista heikkoina. Piirrokset esittivät homomiehet vahvoina ja haluttavina, mikä oli raikasta ja voimaannuttavaa. Tom of Finland antoi meille vastalääkkeen heterosovinistisille näkemyksille homoseksuaalisuudesta.

 

Teksti: Eeva Lehtonen. Kuva: Peter Tatchell.

 


Tapahtumat