Mika Taanilan retrospektiivi Lontoossa

19.10.2017 | Audiovisuaalinen kulttuuri

Mediataiteilija Mika Taanilan retrospektiivi valtaa Lontoon gallerioita ja muita tapahtumapaikkoja 19.-22.10.

Osana kokonaisuutta on Taanilan ja Jussi Lehtisalon Pakasteet-duon ensiesiintyminen 20. lokakuuta. Debyyttikeikalle osallistuu myös englantilaisen This Heat -yhtyeen rumpali Charles Hayward.

Taanilan työt sijoittuvat kokeellisen ja dokumentaarisen elokuvan ja kuvataiteen välimaastoon. Taanila on urallaan tehnyt useita musiikkivideoita tunnetuille suomalaisille artisteille, muun muassa Kauko Röyhkälle ja Circle-yhtyeelle. Hänen työnsä käsittelevät usein tulevaisuuden utopioita, futuristisia visioita sekä ihmisen ja koneen välisiä suhteita.

 Vuonna 2015 Suomen suurimman kuvataidepalkinnon Ars Fennican voittaneen Taanilan töitä on nähty kansainvälisissä näyttelyissä jo 1990-luvulta asti, viimeksi Venetsian biennaalissa. Taanila on kerännyt palkintoja myös maailmalta useista mediataide- ja dokumenttielokuvakilpailuista.

“On upeaa nähdä poikkileikkaus Mika Taanilan komeasta urasta arvostetuissa lontoolaisissa esityspaikoissa. Suomen Lontoon instituutti on tukenut Taanilan ja Lehtisalon yhteistyöprojektia TelepART -ohjelman kautta. Ohjelma edistää Ison-Britannian, Irlannin ja  Suomen välistä vuorovaikutusta esittävän taiteen saralla. Olemme tukeneet TelepARTin kautta jo 18 projektin kansainvälistymistä keväästä 2017 lähtien”, sanoo Pauliina Ståhlberg, Suomen Lontoon instituutin johtaja.

Taanilan retrospektiivin lisäksi TelepART-ohjelma tukee lähiaikoina myös muita esiintyviä taiteilijoita Britanniassa ja Irlannissa. Maija Nurmion nykytanssiesitys Physically Speaking esitetään Irlannin Limerickissä ja Bristolin Circus City -festivaaleilla nähdään kaksi suomalaista teosta: sirkustaiteilija Ilona Jäntin ja laulaja-lauluntekijä Aino Vennan Yablochkov Candle sekä Race Horse Companyn Around

 

PRESS RELEASES
2017 | 2018 |
  • 19.10.2017 |
    Tarina kahdesta maasta juhlii digitaalista kulttuuriperintöä ja suomalais-brittiläisiä kulttuurisuhteita Suomen Lontoon instituutti avaa 27. kesäkuuta yhteistyökumppaneidensa kanssa digitaalisen gallerian, joka tarjoaa herkullisia otteita Suomen ja Britannian välisestä historiasta sekä poliittisista, kulttuurisista ja taloudellisista suhteista Lue artikkeli >
  • 30.08.2017 |
    BELOW ZERO -taidepalkinnon hakuaikaa jatkettu Palkinnon avoin haku on alkanut 1. kesäkuuta ja päättyy aikaisemmasta tiedosta poiketen 4. syyskuuta 2017 Suomen aikaa kello 02 yöllä. Lue artikkeli >
  • 05.09.2017 |
    Pauliina Ståhlberg Lontoon eurooppalaisen kulttuuriverkoston johtoon Suomen Lontoon instituutin johtaja Pauliina Ståhlberg on valittu Lontoon eurooppalaisten kulttuuri-instituutioiden verkoston varapresidentiksi Lue artikkeli >
  • 19.09.2017 |
    Kansainvälinen Suomi 100 -hanke kutsuu jakamaan muistoja Britanniasta ja Suomesta Tarina kahdesta maasta - A Tale of Two Countries -galleria avataan virallisesti 19.9. Britannian Helsingin suurlähetystöllä. Lue artikkeli >
  • 03.10.2017 | Contemporary art
    Below Zero shortlist announced The aim of the prize is to support new talents and create opportunities for collaborations between Finland and the UK. The prize will be awarded for the first time. Lue artikkeli >
  • 03.10.2017 | Nykytaide
    Below Zero -taidekilpailussa jatkoon päässeet taiteilijat julkistettu Suomen Lontoon instituutti ja Beaconsfield Gallery Vauxhall ovat julkaisseet listan viidestä jatkoon päässeestä hakijasta, jotka kilpailevat Below Zero -taidepalkinnosta. Lue artikkeli >
  • 11.10.2017 | Contemporary art
    Finnish Comic Village rises up in Kendal The Finnish Institute in London launches The Finnish Village at the The Lakes International Comic Art Festival held in Kendal, Cumbria. The festival, which will take place 13–15 October, brings some of the biggest international names in comic art to Cumbria. Lue artikkeli >
  • 11.10.2017 | Nykytaide
    Suomalainen sarjakuvakylä nousee Englantiin lokakuussa Suomen Lontoon instituutti pystyttää suomalaisen kylän The Lakes International Comic Art Festival -tapahtumaan Kendaliin lokakuussa. Lue artikkeli >
  • 19.10.2017 | Audiovisuaalinen kulttuuri
    Mika Taanilan retrospektiivi Lontoossa Mediataiteilija Mika Taanilan retrospektiivi valtaa Lontoon gallerioita ja muita tapahtumapaikkoja 19.-22.10. Lue artikkeli >
  • 15.11.2017 |
    Culture Has The Power: Suomen Lontoon instituutti hakee ohjelmaa vuodelle 2018 Suomen Lontoon instituutin avoin ohjelmahaku kulttuuri-, taide- ja yhteiskunta-alan osaajille on alkanut. Lue artikkeli >
  • see more