Vildán Viivi Maria Saarenkylä ja Hildá Länsman: ”Keikkoja riittää niin paljon, kuin vain halutaan tehdä!”

Vildán Viivi Maria Saarenkylä ja Hildá Länsman: ”Keikkoja riittää niin paljon, kuin vain halutaan tehdä!”

Viivi Maria Saarenkylä soittama haitari ja Hildá Länsmanin joiku muodostavat yhdistelmän, jota ole ennen nähty. Duon ensitapaamisesta on kulunut vasta kolme vuotta, mutta kaksikko on ehtinyt julkaista levyllisen omaa musiikkia ja herättää kansainvälistä huomiota.

Olette tulossa keikalle Celtic Connections -festivaaleille tammikuun lopussa. Minkä takia keikalle kannattaa suunnata, vaikka bändi ei olisikaan ennestään tuttu?
Joiku-laulu ja haitari muodostavat yhdistelmän, joka lyö ällikällä. Tämä kokoonpano on niin epätraditionaalinen, ettei meillä ole mitään painetta sopia mihinkään valmiiseen muottiin. Äänemme ja soundimme tulee helposti esiin, ja saamme vapaasti leikitellä ja pitää hauskaa. Aika huoletta voi yhdistää kansandiskomeininkiä johonkin perinteisempään. Tämän takia ihmiset ovat usein olleet aika äimistyneenä keikoillamme. Toistaiseksi kyseessä on myös ainutkertainen mahdollisuus nähdä meidät livenä täällä päin maailmaa, koska meillä ei ole muita keikkoja buukattuna Britanniaan.

Millaisia odotuksia teillä itsellänne on Glasgow’n keikkaa kohtaan?
Kumpikaan meistä ei ole aiemmin ollut keikalla Skotlannissa! Tämä on meille ensimmäinen kerta Vildána Britteinsaarilla. Olemme kuulleet paljon hyvää Celtic Connections -festivaalista. Meillä on sellainen käsitys, ihmiset siellä ovat tottuneet kuulemaan monenlaisia musiikkia. Ei tarvitse pelätä, että saamme järkytystä aikaan! Keikkaillassa on jännittävää myös se, että samassa tilaisuudessa esiintyy malilainen Fatoumata Diawaran, jonka musiikki on ihan eri maailmasta.

Mikä on ollut mieleenpainuvin keikkamuisto tähän mennessä?
Viivi Maria:
Ensimmäisenä tulee mieleen itse asiassa yhdet jatkot! Olimme Hetan Marianpäivillä Lapissa ja halusin kovasti päästä moottorikelkkasafarille. Keikka sujui kivasti ja jatkoilla satuimme törmäämään kahteen norjanpuolen saamelaiseen kaveriin, jotka lupasivat toteuttaa tämän toiveen. Pari tuntia ehdittiin nukkua ennen kuin lähdettiin ajamaan pidemmälle pohjoiseen, jossa  nämä kaverukset odottivat moottorikelkkojen kanssa. Se päivä oli mahtava ja jäi mieleen.

Hildá: Minulle taas on jäänyt mieleen keikka Owen Sound -festivaaleilla Kanadassa. Olimme menossa osallistumaan workshopiin (työpaja) mutta paikan päällä kävikin ilmi, että workshop-käsite on siellä päin maailmaa vähän eri kuin, mihin me olemme tottuneet. Meidät laitetiin lavalle parin muun bändin kanssa, ja tarkoitus oli vain soittaa ja improvisoida yhdessä. Emme tunteneet toisiamme entuudestaan, ja tuhatpäinen festivaaliyleisö oli katsomassa ja kuuntelemassa, että mitä siitä tulee. Emme olleet mitenkään varautuneet tällaiseen ja oli se kyllä poikkeuksellinen kokemus. Tuli ainakin kanadalainen workshop tutuksi!

Minkälaisia suunnitelmia teillä on Vildán suhteen? Mihin suuntaatte Skotlannin jälkeen?
Meillä on paljon nähtävää joka puolella, sekä Suomessa että ulkomailla. Suomessa maailmanmusiikki ja tällainen marginaaliskene on tosi pientä, ja alan festarit ovat äkkiä käyty läpi. Ehkä olemme kohta ne jo kiertäneetkin. Olemme päässeet aika hienosti alkuun, ja keikkailua riittää niin paljon, kuin vain haluamme tehdä. Ihmiset aina kyselevät, että teettekö toista levyä. Edellisestä on niin vähän aikaa, ettemme ole vielä miettineet sen pidemmälle. Uutta musiikkia on kyllä koko ajan mielessä.

VILDÁ
at Celtic Connections
Perjantaina 31. Tammikuuta, 19:30pm, Tramway
25 Albert Dr, Glasgow G41 2PE

Teksti: Eeva Lehtonen Kuva: Joanna Suomalainen and Jimmy Träskelin


Tapahtumat