Ronja Siljander käänsi ja sovitti Minna Canthin Työmiehen Vaimon nyky-Britannian kontekstiin East 15 Acting Schoolin lopputyötään varten. Hän kertoo lisää hankkeesta.

Mikä vetosi Minna Canthin Työmiehen vaimo -teoksessa? 

Jos olisin tehnyt opinnäytetyön Suomessa, en usko, että olisin valinnut Työmiehen vaimoa. Koen, että tämä on kiinnostava teos esittää brittiyleisölle. Teos on täällä yleisölle tuntematon, vaikka onkin 135 vuotta vanha. Lisäksi minulle oli tärkeätä naisnäkökulma ja -kirjailija teoksen taustalla. Minna Canth on hyvä malli, sille, miten kerrotaan tarina, joka puhuu tärkeistä asioista. Näytelmä on kantaaottava, mutta pysyy näyttämöllisesti viihdyttävänä. 

Miten versiosi lähestyy alkuperäisteosta?  

Olen tuonut tuotantoon mukaan paljon fyysistä teatteria. Esitystä ohjaa väite, että Työmiehen vaimo on kuvaelma siitä, miten naiset tekevät miesten työt. Työmiehen vaimo on näytelmä, jossa istutaan ja puhutaan ja se rakentuu paljolti dialogin ympärille. Siinä ei ole paljon hiljaisia kohtia. Olen itse halunnut suhtautua tyhjiin kohtiin siten, että täytän ne jännitteellä ja paineella ja tämä heijastuu näytelmän fyysisyydessä. 

Miten teoksen tuotanto on toiminut poikkeusoloissa? 

Olen ollut onnekas siinä mielessä, että minulla on ollut pääsy tekemään koulun tiloissa ja olen saanut tukea tuotannossa koululta. Haastavinta on, että emme ole palanneet normaaleihin olosuhteisiin. Esimerkiksi viime viikon pukusovituksissa piti pitää kumihanskoja, ja jos näyttelijä sovitti takkia, joka ei sopinutkaan, se laitettiin karateeniin ennen uudelleenkäyttöä. Hämmentävintä on fyysisen läheisyyden puute. On pitänyt löytää erilaisia keinoja luoda läheisyyttä, kun näytelmä on kuitenkin sisällöllisesti raskas.

Miten olet mukauttanut teosta uuteen kontekstiin? 

Huomasin kääntäessäni tekstiä suomesta englanniksi, että sitä pitää tiivistää, ettei tekstin perusajatus karkaa. Se oli hieman tuskaisa prosessi, koska tuntui kuin että menetin paljon hienovaraista Canthin kielen kauneutta, mutta myös rosoa. Harjoitusprossessissa kävi ilmi, että näyttämökielellisesti tekstin lyhentäminen oli myös välttämätöntä. Olen leikannut myös paljon henkilöitä pois alkuperäisteoksesta. Jouduin päättämään, että keskityn erityisesti Johanna, Homsantuu ja Risto -kolmikkoon.

Mitä yleisö voi ammentaa Minna Canthin teoksesta 2020-luvulla?  

Nuorille sukupolville erityisesti 2020-luvulla on yleistä, että voidaan katsoa ja kommentoida sivusta, mutta tilanteen ilmaantuessa emme tee mitään. Tässä näytelmässä ja sovituksessa on monta kohtaa, jossa nähdään henkistä ja fyysistä sortoa, kiusaamista tai vähättelyä. Haluan, että katsoja kohtaa nämä tunteet. Teoksessa on kaksi erilaista naispäähenkilöä. Yksi tekee kaiken yhteiskunnan toiveiden ja odotusten mukaisesti ja tulee silti poljetuksi, ja toinen tekee niiden vastaisesti ja häntäkin sorretaan. Katsojan on samaistuttava tai huomattava, ettei samaistu. Opetuksellisuus ei kuitenkaan ole lähtökohta. Kosketuspinnan tarjoaminen on. 

Esitys lähetetään livenä torstaina 8. lokakuuta, sekä perjantaina 9. lokakuuta. Lisätietoa esityksestä ja lähetyksestä löydät klikkaamalla tästä.

Teksti: Volter Rechardt