Tanya Raabe-Webber: “Vammaisuus on vaikutusvaltainen väline”

Tanya Raabe-Webber: “Vammaisuus on vaikutusvaltainen väline”

Projektissaan Portraits Untold taiteilija Tanya Raabe-Webber tekee muotokuvia tunnetuista vammaisista ja monipuolisista ihmisistä yleisön edessä. Nämä istunnot tapahtuvat merkittävissä julkisissa taidegallerioissa ja tiloissa. Tässä haastattelussa hän kertoo taiteestaan ja siitä, millaista on olla vammainen taiteilija. 

Miksi olet päättänyt keskittyä vammaiseen minuuteen, identiteettiin ja alastomuuteen teoksissasi?

Koska olen vammaisnen ihminen, nämä teemat edustavat sisintäni vammauttavassa maailmassa. Keskityn teoksissani paljon siihen, miten sovin maailmaan ja miten maailma sopii ympärilleni.

Muotokuviasi on esillä Pertti’s Choice -tapahtumassa ja pidät yhdessä Kalevi Helvetin kanssa työpajan muotokuvien piirtämisestä. Miksi olet valinnut  juuri muotokuvat?

Muotokuvat käsittelevät pitkälti ihmisten välistä yhteyttä. Tykkäämme jakaa kokemuksia. Olen jatkuvasti vuorovaikutuksessa muiden kanssa, koska olen näkyvästi vammainen. Olen tehnyt siitä taidemuodon. Odotan innoissani yhteistyötä Kalevin kanssa työpajoissa, joissa pääsemme esittelemään ainutlaatuisia tyylejämme ja luovia prosessejamme.

Miksi sinulle on tärkeää tuoda teoksissasi esille ihmisiä, joilla on vammoja? 

Taidegallerioissa, kokoelmissa ja niiden kaltaisissa paikoissa on esillä teoksia, joissa tarkastellaan jokapäiväistä elämää, mutta vammaisilla ei ole sijaa näissä tarinoissa. Siksi haluan varmistaa, että vammaiset pääsevät osaksi niitä eli yleistä historiankirjoitusta. 

Ihmisille, joilla on vamma, on voimaannuttavaa jakaa teoksia, visuaalista kieltä, tarinoita ja ideoita. Lisäksi teokset avaavat ovia laajemmalle maailmalle, joka voi nähdä ainutlaatuiset näkökulmamme ja sen omanlaisen estetiikan. Se on erilaisuuden ja moninaisuuden juhlaa. 

Miksi on tärkeää puhua vammaisuudesta ja taiteesta ja jokaisen oikeudesta kuluttaa ja tuottaa taidetta? 

Vammaisten taideliike on saanut alkunsa poliittisesta näkökulmasta. Se syntyi vammaisten vapauden ja valinnan puutteesta. Minusta on tärkeää puhua vammaisuudesta ja juhlistaa sen monimuotoisuutta ja erilaisuutta. Taiteen ei kuitenkaan tarvitse käsitellä vammaisuutta ilmeisellä tavalla. Teosten teemat käsittelevät usein tarinoitamme ja kokemuksiamme. Minulle, vammaisena taiteilijana, vammaisten taide on vaikutusvaltainen väline voimaantumiseen sekä inkluusion ja tasa-arvon lisäämiseen. Taide yhdistää meitä kaikkia ihmisinä. Uskon jokaisen oikeuteen tuottaa ja kuluttaa taidetta. Pääsy taiteen äärelle, edullisuus, laatu ja tasa-arvo ovat erittäin tärkeitä sen toteuttamisessa. 

Taide on myös tapa kommunikoida. Monet taiteilijat ja vammaiset käyttävät luovaa prosessia tunteidensa välittämiseen ja näyttääkseen, miten he elävät ja kommunikoivat muiden kanssa. Tämä on voimaannuttamista!

Mitä voidaan tehdä vammaisten taiteilijoiden tukemiseksi Britanniassa? 

Britanniassa on vaikeaa elättää itsensä taiteella, oli vammainen tai ei. Vammaisilla taiteilijoilla on monia näkymättömiä esteitä. Olisi hyvä, jos meillä olisi sosiaaliturvajärjestelmä, joka sallisi vammaisten taiteilijoiden ja kehitysvammaisten taiteilijoiden tienata tietyn määrän tietyssä ajassa ja saada kunnon korvauksen, esimerkiksi myymällä taidetta tai vetämällä työpajoja. Jos vammainen taiteilija myy maalauksen, se voi johtaa hänen kaikkien tukiensa eväämiseen. Tämä on suuri este taiteilijoiden ammatin harjoittamiselle. Tarvitsemme tukijärjestelmän, joka toimii. Hallitukselle pitää suunnata iso kampanja, joka osoittaa, miten vanhanaikaisia nämä järjestelmät ovat ja havainnollistaa muutoksen tarpeen. Taiteilijoina meidän kuuluu aloittaa tämä muutos muiden tuen avulla. 

Miten muut ovat reagoineet teoksiisi?

Yleisesti teokseni ovat niittäneet mainetta hyvän jäljen takia ja mallien kunnioituksen  takia. Olen toiminut edelläkävijänä niin teosteni aiheiden kuin tekniikan saralla ja yhdistänyt perinteisiä ja digitaalisia kuvia. Aiemmin minua pyydettiin säännöllisesti ottamaan teoksia pois seiniltä alastomuuden takia. Maalaukset tai kuvat vammaisista, joilla on näkyvä vamma, ovat aiheuttaneet kiistoja. Tämä motivoi minua jatkamaan esteiden murtamista. Kun olen tehnyt istuntoja projektini Portraits Untold parissa, olen käynyt monia keskusteluita yleisön kanssa tästä aiheesta. Monet ovat olleet järkyttyneitä näistä tarinoista ja päätöksistä poistaa teokset seiniltä. 

Portraits Untold oli ehdottomasti silmiä avaava kokemus gallerioille, jotka järjestivät tapahtumat, mallille, joka ohjasi yhteistyötä jollakin tavalla, usein vammaisuutensa kautta että yleisölle. Istunnoissa käydään aina paljon keskusteluita ja positiivisia vuoropuheluita vammaisten ihmisten ja taiteilijoiden näkemisestä julkisessa tilassa. Missä näemme vammaiset edustettuna museoissa ja taidegallerioiden kokoelmissa ja miten voimme laajentaa näkemämme moninaisuutta?

Pertti’s Choice Popup, 8.–10.8. Protein Studios, 31 New Inn Yard, London EC2A 3EY.
Avoinna torstaina 10:30–18, perjantaina 10:30–16 ja lauantaina 10:30–18.

Teksti: Jenni Ahtiainen Kuva: Tanya Raabe-Webber

 


Tapahtumat