Taiteilija Artor Jesus Inkerö queer-historian ja -identiteetin jäljillä Lontoossa

Taiteilija Artor Jesus Inkerö queer-historian ja -identiteetin jäljillä Lontoossa

Video- ja performanssitaiteilija Artor Jesus Inkerö työskentelee taiteilijaresidenssissä Somerset Housessa Lontoossa lokakuusta joulukuuhun 2021. Hän vastaa kysymyksiin suunnitelmistaan residenssin ajalle ja siitä, mitä hän on ehtinyt tähän asti tehdä Lontoossa.

 

Miten päädyit Somerset Housen residenssiin? 

Instituutin johtaja Jaakko Nousiainen ehdotti aiemmin tänä vuonna tätä residenssiä ja teoskomissiota yhteistyössä Somerset Housen kanssa. Ennen Lontoota olin Amsterdamissa toisessa residenssissä, joten tietysti pohdin mitä residenssistä toiseen hyppääminen voisi tarkoittaa työskentelylleni. Olin jo tehnyt yhteistyötä Jaakon kanssa performanssiteos Scoren tuotannon parissa vuonna 2019, mikä kokemuksena vahvisti haluani jatkaa yhteistyötä instituutin kanssa.

 

Mitä suunnitelmia sinulla on residenssin ajalle?

Kävimme neuvotteluita Somerset Housen kanssa siitä, mitä voisin työstää Lontoossa. Itselleni on kuitenkin tärkeää taiteilijana saada olla ja työskennellä hetkessä. En halunnut lähteä Lontooseen etukäteen sovitulla suunnitelmalla teoksesta. Olen erittäin iloinen, että instituutti ja Somerset House olivat kiinnostuneita fasilitoimaan työtäni luottaen taiteilijuuteeni.

 

Mitä teemoja tuleva taideteoksesi käsittelee? 

Minusta on kiinnostavaa, miten non-binary ja queer -ihmiset kertovat itsestään englanninkielisiä lainasanoja käyttäen. Me, jotka puhumme äidinkielenämme jotain muuta kieltä kuin englantia, joudumme pohtimaan identiteettiämme toisen kielen ja kulttuurin kautta. Kun identiteetin lähtökohdaksi muodostuu binääristen kielien rajoitteet ymmärtää itseä, sitä jää pohtimaan kielten ja kulttuurien välistä eroavaisuutta, tai ehkä transaktiota, joka maksetaan jonkilaisesta oman itsensä liberaatiosta. Miksi löydämme itsemme, oman queeriytemme, amerikkalaisen ja englantilaisen kulttuurin kautta? Tämä on minusta kiinnostavaa ja se liittyy myös kansainvälisyyteen ja internetiin, tähän residenssiinkin. Siihen, mitä työkaluja ihmisellä on käytettävänä ymmärtääkseen itseään.

 

Valikoima julisteita esillä Somerset Housen uudessa siivessä.

 

Olet tutkinut Lontoon queer-historiaa, voitko kertoa tästä? 

Olen tutkinut aihetta hyvin pintapuolisesti. Aloittaessani studiotyöni Lontoossa huomasin, että kaupunkikuvassa queer-historiaa on esillä merkittävällä tavalla. Yllätyin siitä, miten uppouduin erilaisiin paikkoihin ja arkistoihin, jotka taltioivat queer-elämää. Ensimmäinen ajatukseni oli, että eihän minulla ole aikaa tutkia ja käydä läpi kaikkea arkistoitua materiaalia, eikä minun tarvitsekaan, enhän ole akateeminen tutkija. Olen ottanut yhteyttä eri kirjastojen ja arkistojen työntekijöihin. Tapaamiset ovat olleet hyvin merkittäviä, onhan keskusteleminen ollut myös  osa queeriyden muistitietohistoriaa, sillä suurin osa taltioidusta queeriydestä on ollut poliisien rekisteröimää dataa elämästä, joka on väärin ja rikollista. Muutoin taltioitu historia on aktivistien toimesta säilöttyä, tai yhteisöjen ja sukupolvien kautta siirtynyttä tietoa, sikäli kun sukupolvia on selvinnyt.

Päädyin tutustumaan aktivistiarkistoihin, joissa on paljon henkilökohtaista historiaa, esineitä, taidetta ja kirjallisuutta. Aineisto on paljolti queer-ihmisten itse lahjoittamaa ja tuottamaa, historiallisesti erittäin merkittävää ja arvokasta. Tämmöinen materiaali täydentää poliisien rekistereihin rikoksina päätynyttä tietoa, sillä valtioiden arkistoihin tai historiankirjoihin queer-elämä ei ole mahtunut. Tietääkseni Britanniassa queeriys kiellettiin laissa ensi kerran 1533, ja vaikka se saattoikin olla laillisesti ensimmäinen selkeästi seksuaalisuutta kriminalisoiva laki, oli queeriys kiellettyä yhteiskunnallisesti jo kauan ennen sitä eri muodoissa.

 

Mitä olet tähän asti tehnyt Lontoossa?

Olen Lontoossa tehnyt lähinnä tätä tutustumis- ja tutkimustyötä. Olen tutustunut naapurustooni, toisiin taiteilijoihin ja kiinnostaviin ihmisiin, sekä luonut uusia upeita ystävyyksiä. Lontoo on toivottanut minut erittäin tervetulleeksi.

 

Artor Jesus Inkerö (s. 1989) on kuvataiteilija, joka työskentelee performanssin, videon, valokuvan, äänen ja piirtämisen kanssa. Hän työskentelee tällä hetkellä taiteilijaresidenssissä Lontoon Somerset Housessa, jota ennen hän oli 2,5-vuotisessa taiteilijaresidenssissä Amsterdamin Rijksakademiessa. Inkerö opiskeli tila- ja aikataiteita Helsingin Kuvataideakatemiassa ja hänellä on ollut näyttelyitä ja esityksiä New Museumissa New Yorkissa, Beursschouwburg-teatterissa Brysselissä, Nykytaiteen museo Kiasmassa, Valokuvataiteen museo CCP:ssä Melbournessa ja Kunsthal Charlottenborgissa Kööpenhaminassa.

Artor Jesus Inkerön residenssi Somerset Housessa Lontoossa on Suomen Britannian- ja Irlannin-instituutin rahoittama. Lisätietoa taiteilijaresidenssistä täällä.

Teksti: Matilda Lindblom

Kuva: Silvia Martes


Tapahtumat