Tutkija Marja Lahelma puhuu perjantaina Royal Academyn Helene Schjerfbeck -symposiumissa. Mitä hän odottaa tapahtumalta?

Olet tutkinut laajasti 1900-luvun taitteen taidetta ja etenkin symbolismia. Miten päädyit tutkimaan Schjerfbeckin kuvia ja niissä esiintyvää muotia?

“Frankfurtissa sijaitseva Schirn Kunsthalle oli järjestämässä Helene Schjerfbeck-näyttelyn vuoden 2014 ja 2015 taitteessa, ja näyttelyyn haluttiin tuoda mukaan muotiteemaa. Minua pyydettiin mukaan. Luin näyttelykatalogia varten Gyllenbergin säätiöllä olevat, Schjerfbeckin kirjoittamat kirjeet ystävälleen Dora Estlanderille. He siis tarvitsivat henkilön, joka asuu Helsingissä ja osaa lukea ruotsinkieliset kirjeet. En ollut varsinaisesti tutkinut Schjerfbeckiä aikaisemmin, mutta minulla on tutkimusteni kautta paljon aiempaa asiantuntemusta aikakaudesta. Olen tutkinut myös omakuvaa ja muotokuvaa. Ehkä näistä syistä minut kutsuttiin mukaan projektiin.” 

Miten luonnehtisit Schjerfbeckin lähestymistapaa kuviensa naisiin?

“Schjerfbeck ei ollut niinkään kiinnostunut yksilöllisistä piirteistä tai mallin sisäisestä elämästä vaan siitä, millaisena mallin olemus välittyi hänelle. Hän ei pystynyt maalaamaan mitään muistista, mutta suhtautui edessän istuvaan ihmiseen aina ulkokohtaisesti. Kirjeissään hän puhuu malleista itsensä kautta, mitä hän heissä näkee ja miten heidät kokee, ei usein suostunut edes keskustelemaan mallinsa kanssa. Kirjeissään hän päivitteli, että tarvitsisi ihmisiä maalattavaksi, sillä omenoiden maalaaminen on niin kamalan vaikeata. Hän suhtautui malleihinsa vähän samalla tavalla kuin jos he olisivat olleet omenoita, tai jopa helpompia malleja kuin omena. 

Hän ei maalauksissaan myöskään imarrellut kohteitaan ja välillä kuvaukset voivat tuntua jopa ilkeiltä. Omakuvia maalatessaan hän halusi välittää katsojalle tietyn kuvan itsestään, mutta muita kuvatessaan hän välitti vain siitä, mitä itse näki ja miten sen saisi siirrettyä kankaalle. Dynamiikka on toisenlainen maalauksissa Dora Estladerista, johon hänellä oli hyvin läheinen henkilökohtainen suhde.” 

Millä mielin olet seurannut Lontoon Schjerfbeck-näyttelyn ympärillä pyörinyttä keskustelua?

“Yleisesti ottaen keskustelu on ollut hyvää, tietenkin yksittäisiä tyrmäyksiä on tullut, mutta sitäkin voi pitää virkistävänä. Aika usein huomaa, että kun suomalaisia tai muita pohjoismaalaisia taiteilijoita tuodaan kansainvälisen yleisön nähtäville niin panostetaan hyvin vahvasti kansalliseen perspektiiviin. On siis ollut jollain tapaa positiivista huomata, että tämän näyttelyn yhteydessä on ollut puhetta Schjerfbeckin taiteesta neutraalisti, osana kansainvälistä taidekenettää. Suomalaiselle on tärkeää, että Schjerfbeck on kotimainen taiteilija, mutta Lontoon näyttelyn yleisölle se on sivuseikka, ainakin suurimmalle osalle.”

Jos Schjerfbeck tutkijat kohtaavat niin mistä he keskustelevat?

“Jaa-a, varmaan Schjerfbeckistä, olettaisin. Scjerfbeck-tutkimuksien aiheet ovat ehkä junnanneet hieman paikallaan, mutta ehkä aika on kypsä ihan uusille tulkinnoille. Olisi esimerkiksi mahtavaa saada lisää tulkintoja, joissa otetaan täysin vakavasti hänen taiteilijuutensa eikä jumiuduta elämänkerrallisiin kysymyksiin. Schjerfbeckistä löytyy varmasti vielä paljon uutta, esimerkiksi taidehistoriallinen kontekstualisointi on vielä ihan lapsen kengissä. Schjerfbeck myös luki paljon, ja kirjallisuus piti hänet kiinni taiteen yleisessä kehityksessä, vaikka ei käynyt Hyvinkään ulkopuolella 15 vuoteen. Hän seurasi maailmaa myös muotilehtien kautta, mutta tätä kirjallisuusnäkökulmaa ei olla paljoakaan tutkittu.“

Mitä odotat Royal Academyn seminaaripäivältä?

“Odotan muita puheenvuoroja, tutkijoiden kohtaamista ja tuntumaa siitä, minne Schjerfbeck-tutkimuksessa ollaan menossa. Jos vaikka tulisi jotain uutta ja odottamatonta.”

Teksti: Camilla Schleutker Kuva: Marja Lahelman käyttöön luovuttama