Mallin ajatus on, että asunto on perusoikeus, joka auttaa ihmistä saamaan elämänsä järjestykseen, ei palkinto, jonka hän saattaa saada todistettuaan kunnollisuutensa.
Suomen Lontoon-instituutti ja Suomen Lontoon-suurlähetystö järjestävät brittiläisen asunnottomuusjärjestö Crisis UK:n kanssa 6.3. tapahtuman, jossa esiteltiin Asunto ensin -mallin parhaita sovelluksia Suomessa ja Britanniassa. Kutsuvierastapahtuma järjestettiin suurlähettiläs Päivi Luostarisen virka-asunnossa. Tilaisuuteen osallistui noin 60 asiantuntijaa, toimittajaa ja poliitikkoa.
Britanniassa nukkuu keskimäärin 4677 ihmistä kaduilla joka yö. Vuodessa kaduille kuolee noin 600 ihmistä. Asunto ensin -mallia on Britanniassa kokeiltu paikallisesti, mutta se ei ole toistaiseksi saavuttanut riittävää poliittista kannatusta vakiintuakseen. Tällä hetkellä noin 350 ihmistä on Asunto ensin -palveluiden piirissä, mutta Crisis UK arvioi, että tarvitsevien määrä on noin 18 500.
Tapahtumassa Suomen mallia esitteli Y-säätiön toimitusjohtaja Juha Kaakinen, yksi suomalaisen asunnottomuustyön avainhenkilöistä. Kaakinen korosti, että asunnottomuuden lopettaminen vaatii pysyviä ratkaisuja. Väliaikaiset asumispalvelut, kuten lyhtyaikaiset asuntolat, usein vain pahentavat ongelmaa. Kun Asunto ensin otettiin käyttöön Suomessa, nämä tilat muutettiin pysyviksi vuokra-asunnoiksi. Edulliset asunnot ovat paras tapa ehkäistä kodittomuutta, Kaakinen painotti.
“Asunto ensin on mahdollinen vain, jos ensin on asuntoja.”
Asuntoasioista vastaava ministeri James Brokenshire kiitteli suomalaisten johtajuutta asunnottomuuden hoidossa.
Seminaarissa puhuivat myös Threshold-järjestön Asunto ensin -kokeilun johtaja Anita Birchall, ja Crisis UK:n toimitusjohtaja Jon Sparkes.
Birchall kertoi kokeilusta, jossa Asunto ensin -palveluita tarjottiin vapautuneille naisvangeille. Naiset käyttivät palveluita keskimäärin 17 kuukauden ajan, eikä kukaan heistä uusinut rikosta. Birchallin mukaan Asunto ensin -malli toimii, koska se ottaa huomioon kodittomien traumataustan ja ehkäisee ongelmien kasautumista.
Tilaisuuden koskettavimman puheenvuoron piti Wayne Craft, joka on itse hyötynyt Asunto ensin mallista. Craft kuvaili, kuinka kodittomuuden ja mielenterveysongelmien aiheuttama vainoharhaisuus sai hänet ennen tuntemaan olonsa turvalliseksi vain vankilassa. Vankilassa Craftille tarjottiin työllistymispalveluja, muttei apua mielenterveysongelmiin, huumeriippuvuuteen tai asunnottomuuteen. Asunto ensin -palveluiden avulla Craft pääsi neljä vuotta sitten omaan kotiin, jonka hän jakaa mustavalkoisen kissansa kanssa. Hän kiitti kaikkia, jotka edistävät Asunto ensin -mallin tuomista Britanniaan.
Lokakuussa 2018 Suomen Lontoon-instituutti järjesti vastaavan, erittäin onnistuneen, tilaisuuden Dublinissa yhteistyössä Suomen Dublinin-suurlähetystön ja irlantilaisen asunnottomuusjärjestö Focus Irelandin kanssa.
Kuvassa vasemmalta oikealle Anita Birchall, Juha Kaakinen, Jon Sparkes, James Brokenshire, Wayne Craft ja Päivi Luostarinen.
Teksti: Aura Saxén Kuva: Suomen Britannian-suurlähetystö