Nastja Säde Rönkkö valittu Below Zero 2023 -taidepalkinnon voittajaksi

Nastja Säde Rönkkö valittu Below Zero 2023 -taidepalkinnon voittajaksi

Nykytaide

Rönkkö toteuttaa uuden paikkasidonnaisen videoinstallaation. “Olen todella otettu ja kiitollinen, että minut valittiin Below Zero 2023 -palkinnon saajaksi. Se tuntuu erityisen tärkeältä siksi, että palkinto mahdollistaa kokeellisen ja monialaisen työni jatkamisen Lontoossa, joka oli kotikaupunkini yli kymmenen vuoden ajan”, sanoo Rönkkö. 

 

Rönkkö työskentelee videon, performanssin, installaatioiden, osallistavan taiteen, internetin ja tekstin keinoin. Hänen teoksensa tutkivat nykyisen digitaalisen aikakauden, vallan, ihmisyyden ja planeettamme tulevaisuuden välisiä suhteita.

 

Taidepalkinto jaettiin nyt kolmatta kertaa. Palkinnon arvo on 15 000 puntaa, ja siihen sisältyy mentoroitu 4–6 viikon mittainen residenssijakso Lontoossa, materiaalit ja näyttely Beaconsfield-galleriassa Lontoossa. Palkinnon saaja työstää residenssin aikana näyttelyä galleriaan. Lisäksi Serlachius-museot tarjoavat voittajalle näyttelyn ja residenssin. 

 

Kansainvälisesti nousevalle suomalaiselle tai Suomessa asuvalle taiteilijalle myönnettävää Below Zero -palkintoa haki 70 taiteilijaa. Valintaraatiin kuuluivat Beaconsfield-gallerian taiteelliset johtajat Naomi Siderfin ja David Crawforth, Serlachius-museoiden johtaja Pauli Sivonen, Suomen Britannian- ja Irlannin-instituutin taideohjelman johtaja Karoliina Korpilahti sekä itsenäinen kuraattori Hannele Tilles.

 

”Kolmas Below Zero -palkinto vaikuttaa tärkeämmältä kuin koskaan: se vahvistaa kulttuurisuhteita, jotka pystyvät ylittämään fyysisiä ja inhimillisiä etäisyyksiä. Odotamme innolla yhteistyötä Nastja Säde Rönkön uuden ja dynaamisen, Lontoon monipuolisia resursseja hyödyntävän taidehankkeen parissa. Olemme iloisia voidessamme jälleen kerran tehdä yhteistyötä pitkäaikaisen yhteistyökumppanimme Suomen Ison-Britannian- ja Irlannin instituutin kanssa sekä laajentaa hanketta uuden kumppanimme Serlachius-museoiden kanssa”, Naomi Siderfin sanoo.

 

Raati poimi jatkoon viisi taiteilijaa tai työparia, jotka jatkoivat avoimessa haussa esittelemänsä idean työstämistä. Jatkoon valittiin Rönkön lisäksi Felicia Honkasalo, Flis Holland, Noora Schroderus sekä työpari Raisa Raekallio ja Misha Del Val. Raati kiittelee kilpailuehdotusten korkeaa tasoa.

 

Nastja Säde Rönkkö onnistui kaksivaiheisessa kisassa nostamaan kiehtovan projektinsa tasoa huomattavasti. On hienoa, että meillä oli mahdollisuus kaksiosaiseen kisaan ja tätä kautta siihen, että taiteilijat voivat pohtia projektiensa sisältöjä ja toteutusta hieman syvemmin”, sanoo Pauli Sivonen.

 

Palkinnon toteuttavat Beaconsfield-galleria, Serlachius-museot ja Suomen Britannian- ja Irlannin-instituutti.


Tapahtumat