Mediataiteilija Hanna Haaslahti: ”Harvemmin on elokuvia, joissa kaikki ovat päähenkilöitä”

Mediataiteilija Hanna Haaslahti: ”Harvemmin on elokuvia, joissa kaikki ovat päähenkilöitä”

Mediataiteilija Hanna Haaslahden immersiivinen teos Siepattu (Captured) debytoi kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla Iso-Britanniassa BFI London Film Festivalin Expanded-ohjelmassa. Teos installoidaan Waterloon aseman alla oleviin vanhoihin holveihin. Haaslahti vastaa kysymyksiin elokuvan tarinasta ja haastavasta luomisprosessista. 

 

Mistä elokuva kertoo?

Siepattu kuvaa tilannetta jossa joukkovalta saa otteeen yksilöistä. Tarina rakentuu kahden käännekohdan ympärille, joista toinen johtaa yhteisön väliseen sovintoon ja toinen kiusaamistilanteeseen.

 

Keitä elokuvan siepatut ihmiset ovat? 

Katsojat kaapataan osaksi elokuvaa, joten heistä tulee näyttelijöitä. Katsojien kasvot liitetään osaksi hahmoja konenäon ja tekoälyn avulla. 

 

Miten elokuva loppuu?

Siepattu on syklinen tarina joka jatkuu koko ajan. Tarina on itseorganisoituva ja henkilöt vaihtuvat, mutta tietyt narratiiviset käännekohdat johtavat tarinan kulkua. 

 

Millainen luomisprosessi on ollut?

Mielenkiintoinen, antoisa ja haastava seikkailu! Monessa vaiheessa mietittiin että mitä me tehdään, kannattaako lopettaa? Vuonna 2018 tuottaja Leena Närekangas ehdotti että kokeillaan hakea Kööpenhaminan dokumenttielokuvafestivaalin CPH:LAB:iin. Päästiin sinne ja kuraattori Mark Atkin ymmärsi heti elokuvan jujun. Sieltä päästiin kansainvälisiin rahoitusfoorumeihin, jotka johtivat lopulta tuotantoon. 

 

Miltä tuntuu että Siepattu näytetään osana BFI film festivalia?

Kun Siepattu valittiin se oli paras mahdollinen startti, ihanaa kun on pitkästä aikaa näyttely. Elokuvafestivaaleilla on hieno kokonaisuus, on hienoa päästä esittämään Siepattu siellä. 

 

Mistä idea immersiiviselle elokuvalle syntyi?

Ihminen on tottunut näkemään omat kasvonsa erilaisissa sosiaalisen median applikaatioissa – mutta voisiko ihmisen omia kasvoja käyttää vakavan tarinan aiheena?  On ehkä tarpeeksi elokuvia jotka kertovat päähenkilön kautta yksilöiden valinnoista, mutta harvemmin elokuvia joissa kaikki ovat päähenkilöitä ja kokevat tarinan itsensä esittämänä.

 

Hanna Haaslahden Siepattu Lontoon elokuvajuhlien Expanded-ohjelmassa  6.–17. lokakuuta 2021. Lisätietoa ja liput tästä

 

Teksti: Matilda Lindblom


Tapahtumat