Lappilais- ja skottikoululaisten kirjeenvaihtoelokuvat ensi-illassa Sodankylässä

Lappilais- ja skottikoululaisten kirjeenvaihtoelokuvat ensi-illassa Sodankylässä

12.06.2018 | Audiovisuaalinen kulttuuri

Skotlantilaisen St Joseph’s Academy -koulun ja sodankyläläisen Aleksanteri Kenan koulun oppilaat olivat muutaman kuukauden ajan videokirjeenvaihdossa. Videopätkistä koostetut Breaking the Ice -elokuvat esitettiin tiistaina 12.6. Sodankylän elokuvajuhlilla.

Hankkeen koordinaattori Mirja Koponen kansainvälisestä Highlight Arts -järjestöstä kehuu yläasteikäisten nuorten videoita.

“Olimme uteliaita sen suhteen, miten tällainen persoonallisempi, kirjeenvaihto-tyyppinen kommunikointi toimii median kyllästämässä nykypäivässä.”

Aleksanteri Kenan koulun opettajan Elina Ylitepsan mukaan projekti on ollut  hyvää kansainvälisyyskasvatusta.

“On ollut hienoa tutustua videoiden kautta St. Joseph’s Academyn miljööseen. Olemme päässeet kurkistamaan maailmaan, jonka kanssa meillä on niin yhtäläisyyksiä kuin erojakin.”

 Aleksanteri Kenan koulun oppilaat ovat oppineet projektin aikana tekemään töitä aikapaineessa.

“Koska aloitimme projektin kouluvuoden lopulla, haasteena oli meille kokeet ja tärkeät koulutyöt. Kiireinen aikataulu opetti kuitenkin kestämään paineita, mikä saattaa auttaa tulevaisuudessa”, sanoo 16-vuotias Aino Keronen

Opettaja Heather Kirkwood St Joseph’s Academysta kuvaa hanketta silmiä avaavaksi. Vaikka ilmasto on erilainen ja Skotlannissa on vuohia ja Lapissa poroja, hänen ryhmänsä löysi paljon yhtäläisyyksiä suomalaisten kanssa.

“Kiusaamisen pelko ja sen aiheuttama yksinäisyys ja eristyneisyys oli jaettu kokemus. Vaikka nuoret tekivät tästä aiheesta hassuja komediapätkiä, he samalla arvostivat sitä, että pääsivät puhumaan kokemuksista, joita aivan liian monella heistä oli.”

Sodankyläläiset nuoret haluaisivat tulevaisuudessa käydä Skotlannissa ja että skotlantilaiset nuoret puolestaan vierailisivat Sodankylässä.

Myös Highlight Artsin tuottaja Yasmin Al-Hadithi toivoo, että yhteistyö koulujen välillä  jatkuu ja että mukaan tulisi useita ryhmiä Suomesta ja Skotlannista.

“Nuoret ovat ottaneet tehtävän haltuun innokkaasti ja luovuudella. He ovat selvästi nauttineet toisiinsa tutustumisesta, ja heille on ollut antoisaa oppia uutta. Oppilaat tutustuivat toistensa kieliin ja tapoihin, sekä pohtivat esimerkiksi ilmastonmuutokseen ja kiusaamiseen liittyviä kysymyksiä.” 

Aloite yhteistyöhön syntyi Suomen Lontoon-instituutin avulla ja insituutti toimi myös yhtenä hankkeen päärahoittajana.

 Kun Kirkwood pyysi ryhmäänsä muistelemaan hanketta, nuoret halusivat vielä lopuksi lisätä jotain olennaista:

“Porot, heistä tuntui, että heidän täytyy lähettää terveisiä poroille.”

Lisätietoja ja kuvat: https://msfilmfestival.fi/muu-ohjelmisto/breaking-the-ice-yhteistyonaytos/

 


Tapahtumat