Juho Milonoff: “Sain aika nopeasti uskottavat silmäpussit”

Juho Milonoff: “Sain aika nopeasti uskottavat silmäpussit”

31.03.2018 | Audiovisuaalinen kulttuuri

Juttu & kuvitus: Veera Heinonen

Glasgow’n elokuvajuhlilla esitettiin sunnuntaina Tuntemattoman sotilaan kaksituntinen versio loppuunmyydyssä salissa. Näyttelijä Juho Milonoff osallistui juhlille yhdessä Jussi Vatasen, Hannes Suomisen ja Arttu Kapulaisen kanssa. Milonoffista tuntui, että yleisö liikuttui elokuvasta. Hän vastasi kysymyksiin elokuvan tekemisestä. 

Millainen oli tyypillinen työpäivä Tuntemattoman sotilaan kuvauksissa?

“Yleensä heräsimme kuudelta teltassa, jossa olimme saaneet katkonaista unta korkeintaan nelisen tuntia. Sen jälkeen lähdimme aamupalan kautta maskiin. Sitten puimme vielä vähän märät vaatteet päälle ja lähdimme metsään taistelukentälle. Kuvaukset kestivät niin kauan kuin valoa riitti, joskus vähän myöhempäänkin. Sen jälkeen kävimme saunassa ja istuimme nuotiolla hetken, jonka jälkeen menimme nukkumaan. Seuraavana päivänä tämä kaikki toistui uudestaan. Aika nopeasti sain uskottavat silmäpussit.”

Millainen kokemus Tuntemattoman sotilaan kuvaukset olivat suhteessa aiempiin töihisi?

“Vaikka elokuvan teosta yleensä on glamouri kaukana, niin tässä sitä ei ollut ollenkaan. Suomessa ei esimerkiksi rajallisen budjetin vuoksi hirveästi harjoitella. Yleensä tullaan kuvauspaikalle, tehdään kohtaukset ja mennään kotiin. Yhteisöllinen tapa, jolla tämä elokuva tehtiin oli täysin poikkeuksellinen.

Mikä oli ollut vaikeinta kuvauksissa?

“Se, että jaksoi fyysisesti ja psyykkisesti. Kohtausta kuvattiin niin kauan, ettei sitä enää meinannut jaksaa tehdä. Kyllähän se otti ikään kuin isoon hermoon, mutta lopulta sai olla ylpeä itsestään ja toisista.”

Mikä oli mahtavinta?

“Sellainen yhteisöllisyyden tunne, mitä ei pysty luomaan keinotekoisesti. Varsinkin kun ollaan tällaisen kollektiivisen trauman äärellä. Pidän hyvin tärkeänä sitä, että elokuva on loppujen lopuksi sodanvastainen ja että sain oman hahmoni kautta tuoda elokuvaan pasifistisia piirteitä.”

Miten toivoisit ihmisten katsovan Tuntematonta sotilasta?

“Mielestäni jokainen voi katsoa sitä oman suodattimensa läpi. Elokuvan voi omia yltiöisänmaalliseksi, tai sitä voi pitää pasifismin riemuvoittona. Jokaisella on oikeus nähdä elokuva siten, kuin he sen haluavat nähdä.”

Tuntematon sotilas esitettiin Glasgow’n elokuvajuhlilla Suomen Lontoon-instituutin tuella 25. helmikuuta.


Tapahtumat