Jaakko Nousiainen Suomen Britannian- ja Irlannin-instituutin johtajaksi

Jaakko Nousiainen Suomen Britannian- ja Irlannin-instituutin johtajaksi

Suomen Britannian- ja Irlannin-instituutin uudeksi johtajaksi on valittu Jaakko Nousiainen.  Hän siirtyy nelivuotiseen pestiin instituutin taideohjelman johtajan paikalta.

“On innostavaa päästä jatkamaan yhdessä tehtyä pitkäjänteistä työtä uudessa roolissa”, sanoo Nousiainen. 

Instituutti, joka vuoden alkuun saakka tunnettiin nimellä Suomen Lontoon-instituutti, viettää tänä vuonna 30-vuotisjuhlaansa, ja on uudistanut nimensä, identiteettinsä ja strategiansa. 

“Toimimme entistä laajemmin Britannian ja Irlannin alueilla. Lähivuosien tavoittena on erityisesti vahvistaa yhteiskunnallisen uudistamisen ja taiteen ammattilaisten yhteyksiä Suomen ja Skotlannin välillä”, toteaa Nousiainen.

Nousiainen on koulutukseltaan taiteen tohtori, ja hänellä on monialainen tausta taiteen, kulttuurin ja digitaalisten medioiden parissa. Hän on muun muassa toiminut kehityspäällikkönä Yleisradiossa ja tuottanut kokeellisia oopperaformaatteja. Hän on toiminut vuodesta 2017 lähtien Suomen Britannian- ja Irlannin-instituutin taide- ja kulttuuriohjelman päällikkönä sekä ohjelmajohtajana. Nousiainen on asunut pitkään myös Saksassa ja Japanissa.

”Brexit, korona sekä kestävä kehitys kasvattavat entisestään Britannian, Irlannin ja Suomen kulttuurisuhteiden merkitystä. Tarvitsemme toisiamme enemmän kuin koskaan, mutta muutokset pakottavat miettimään yhteistyön ja liikkuvuuden tapoja uudelleen. Jaakko Nousiaisen näkemyksellisyys taiteen ja kulttuurin asemasta, vahva sitoutuminen instituutin arvoihin sekä kyky rakentaa vaikuttavia yhteistyökumppanuuksia luovat edellytykset sille, että instituutti on jatkossakin notkea, rohkea ja eettinen toimija”, toteaa Suomen Britannian- ja Irlannin-instituutin hallituksen puheenjohtaja Tommi Laitio.

Instituutin toiminta on murroskohdassa, koska brexit ja koronakriisi ovat hankaloittaneet kansainvälisten verkostojen toimintaa. 

“Haluamme olla entistä inkusiivisempia toiminnassamme ja sitoutua aktiivisesti antirasistiseen työhön. Meidän on vastattava myös kestävyyskriisin tuomiin haasteisiin. Kulttuurin rooli mielenterveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä korostuu pandemian jälkeisessä jälleenrakennuksessa. Näihin teemoihin tartumme instituutin kevään ohjelmassa. Olen kotoisin Tornionlaaksosta, jossa raja ei erota, vaan yhdistää. Nyt tuota samaa, laajasti osallistavaa yhteistä mentaliteettia tarvitaan myös täällä Britanniassa ja Irlannissa ”, sanoo Nousiainen.

 

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Jaakko Nousiainen
+44 (0)7711004801
jaakko.nousiainen@fininst.uk

Tommi Laitio
Suomen  Suomen Britannian- ja Irlannin-instituutin hallituksen puheenjohtaja
+358 (0)50 563 4950


Tapahtumat