Esikiroilija Rosa Meriläinen: “Lempikirosanani on pyhä ja voimakas vittu”
16.05.2018 | Tasa-arvo

Feministinen kiroiluiltama saapuu Dubliniin ensi keskiviikkona. Tapahtuman konseptin on luonut Feministinen ajatushautomo Hattu. Kiroiluiltaman juontaa Rosa Meriläinen, yksi Hatun perustajajäsenistä. Hän kertoo nyt, mitä on luvassa.

 Miksi feministinen kiroiluiltama ja miksi juuri nyt?

 “Näin sosiaalisen median aikakautena naisviha on tullut näkyviin eri tavalla, kuin aikaisemmin. Naisena voi helposti tulla yksinäinen olo, ja maailma näyttää taistelukentältä. Siksi tarvitaan vastapuhetta, paikkoja, joissa naiset uskaltavat olla vihaisia, kärjekkäitä ja rivoja. Kokemusten jakaminen toisten kanssa antaa valtavasti voimia, ja energiaa siihen, että jaksaa vielä nauraa kaikelle sille paskalle, mitä yhteiskunnassa näkee tai mitä itse joutuu kohtaamaan.”

 Miksi tapahtumassa kiroillaan? Eikö asioita voisi sanoa nätisti?

 “Kun on lupa puhua rumasti, eikä tarvitse miettiä mitä sanoo, on helpompi puhua suoraan ja kaunistelematta. Sitä paitsi kiroilu on hauskaa. Se on jotenkin vapauttavaa ja hulvatonta. Edelleen on vallalla sukupuolistereotypioita, että kiroilu kuulostaa rumemmalta naisen suussa. Sen vuoksi monille on vapauttavaa kiroilla oikein luvan kanssa. Erityisesti kiroileminen auttaa sellaisia puhujia, jotka eivät ole kokeneita mikrofonin käyttäjiä.”

 Kiroiluiltamia on aiemmin vietetty Suomessa ja Brysselissä. Millaista kiroilua uskot Irlannista irtoavan?

“Olen kuullut, että irlantilaiset naiset ovat tosi ronskipuheisia ja kovia kiroilemaan. Irlannissa on nyt myös käynnissä ajankohtainen feministinen keskustelu liittyen aborttiäänestykseen, joten odotan tapahtumaa kovasti.”

 Voivatko miehet osallistua feministiseen kiroiluiltamaan?

“Miehet ovat erittäin tervetulleita. Kiroiluiltamissa on aina ollut paikalla mieskiroilijoita ja usein pidetään huolta, että yksi esikiroilijoistakin olisi mies. Tapahtuma kuuluu kaikille feministeille, eikä feminismi ole sukupuolesta kiinni. Kuka tahansa voi kannattaa sukupuolten välistä tasa-arvoa.”

 Mikä on lempikirosanani?

“Kyllä minä vittua eniten viljelen. Sitä ei tarvitse ajatella vain rumana sanana. Vittua on käytetty taikasanana suomalaisessa kansanperinteessä. Ja se viittaa yhteen maailman kauneimmista asioista: pyhä ja voimakas vittu.”

 Feministinen kiroiluiltama 16.5. Dublinissa, Chaplins Comedy Clubilla. https://www.eventbrite.co.uk/e/feminist-swearing-night-tickets-44546950127

Haastattelu: Hannele Rodriguez


Tapahtumat