Emmi Nieminen: Suomalainen nettihäirintä yllättää ulkomailla

Emmi Nieminen: Suomalainen nettihäirintä yllättää ulkomailla

Sarjakuvataitelija ja kuvittaja Emmi Nieminen puhuu tänä lauantaina Lakes International -sarjakuvafestivaaleille teoksestaan Vihan ja inhon internet. Nieminen teki nettiyhteisöissä tapahtuvaa häirintää käsittelevän journalistisen sarjakuvan yhdessä toimittaja Johanna Vehkoon kanssa.

Millainen ohjelmasi on Kendalissa?

“Minua haastatellaan pikaisesti aiheesta, ja pidän lyhyen luennon projektista ja sen tekemisen lähtökohdista. Suomella on todellisuutta kirkkaampi maine, ja monelle on tullut yllätyksenä, että Suomessakin tapahtuu näin laajamittaista nettihäirintää, jopa vihakampanjointia, joka kohdistuu erityisesti naisiin ja vähemmistöjen edustajiin.”

Miten teos on otettu vastaan?

“Pääasiassa palaute on ollut positiivista, ja meitä on kiitetty siitä että olemme nostaneet aiheen esille. Vihakampanjointia kokeneista on tuntunut, ettei heitä oteta vakavissaan, koska häirintä on tapahtunut netissä. Nyt tunnistetaan, että häirintää todella tapahtuu ja mietitään mitä sille pitäisi tehdä. Tämä on kuitenkin vaikeaa, sillä nyt vallassa olevien täytyy tarttua aiheeseen ja todeta että ilmiö on oikea uhka demokratialle.”

Miten nettihärintään pitäisi reagoida?

“Kehotukset lähteä vähäksi aikaa pois sosiaalisesta mediasta, voivat olla hyväntahtoisia, mutta se ei ole ratkaisu. Arkemme ja kansalaisena oleminen on yhä enenevässä määrin netissä, joten on todella ongelmallista, jos ratkaisuksi tarjotaan sieltä poistumista. Olemme tilanteessa, jossa ihmiset eivät uskalla sanoa mielipiteitään, sillä he ovat häirintätilanteissa jääneet usein yksin.”

Mistä löytää neuvoja miten toimia kun kohtaa häirintää?

“Tarjoamme käytännön neuvoja, mitä voi tehdä, jos pelkää ja miten voi turvata yksityisyytensä. Kerromme myös, miten voi toimia jos jotain on jo tapahtunut. Osa teoksen materiaalesita on Feministisen Ajatushautomo Hatun sivuilla, mistä ne voi tulostaa vaikka työpaikan seinälle tai jakaa netissä. Teoksesta on myös käännety otteita englanniksi ja ne on julkaistu Drawing the times -nettialustalla” 

Miksi päädyitte tähän formaattiin?

“Nettihäirinnästä on kirjoitettu niin paljon, etteivät ihmiset enää jaksa kiinnostua. Koska kuvalla on mahdollisuus tuoda aihe lähemmäs lukijaa, Johanna päätti, että teemme aiheesta journalistinen sarjakuva. Internetissä kasvaneena ihmisinä päätin, että tottakai haluan olla tällaisessa projektissa mukana sillä aihe on minulle henkilökohtaisesti tärkeä.”

Mitä odotat tulevalta viikonlopulta?

“Olen iloinen siitä miten hyvin minusta on huolehdittu jo tässä vaiheessa ennen kuin itse festari on edes alkanut. Toisesta maasta tulevan festarivieraan näkökulmasta tämä on ihanaa! Tiedän että minulla on hauska ja myös ammatillisesti antoisa reissu.”

Mitä suosittelisit festareiden ohjelmasta?

“Omien projektien takia minua kiinnostaa erityisesti tietosarjakuva. Nostaisin tapahtumat Comics and collaboration sekä Victoria Lamaskon Documenting Russia. Olen aidosti hämmästynyt miten monipuolinen ohjelma on ja olen iloinen siitä että minulla on jossain vaiheessa mahdollisuus vain harhailla siellä ja nauttia siitä paikasta.”

Documenting Russia With Victoria Lamasko, Screen Two, Brewery Arts Centre, 122a Highgate, LA9 4HE Kendal. https://www.comicartfestival.com/documenting-russia-victoria-lamasko. Sunday, 11.15–12.15pm.

Comics and collaborations, Screen Two, Brewery Arts Centre, 122a Highgate, LA9 4HE Kendal. https://www.comicartfestival.com/comics-and-collaboration. Sunday, 3.15–4.15pm.  

Presentation/Interview: The Internet of Hate and Loathing, Studio Theatre, Brewery Arts Centre122a Highgate, LA9 4HE Kendal. https://www.comicartfestival.com/emmi-nieminen-internet-of-hate-and-loathingSaturday 13.10. 11:00 am–12:00 noon.

The Lakes International Comic Art Festival, Kendal LA9 4HE.
https://www.comicartfestival.com/whats-on. 12–14.10.2018. Admission: £4–£35.

Teksti: Anna Suoninen, Kuvitus: Emmi Nieminen


Tapahtumat