29.8. Ilmainen Together Alone -ulkoilmanäytös esittää viime kevään poikkeustilassa syntynyttä videotaidetta

29.8. Ilmainen Together Alone -ulkoilmanäytös esittää viime kevään poikkeustilassa syntynyttä videotaidetta

Neljä koronaviruspandemian aiheuttamassa poikkeustilassa syntynyttä videoteosta nähdään ilmaisesityksessä Musiikkitalon edustalla lauantaina 29.8. kello 20–22. 

Teokset syntyivät Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituuttien Together Alone -ohjelmahaussa. Instituutit käynnistivät maaliskuun lopussa nopeatempoisen ohjelmahaun vastauksena COVID-19-kriisiin. Haku oli kohdistettu suomalaisille ja Suomessa asuville taiteilijoille ja luovien alojen toimijoille, joiden toimintaan koronakriisi oli vaikuttanut. 

Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit edistävät suomalaisen taiteen, kulttuurin ja tieteen kansainvälistä liikkuvuutta, näkyvyyttä ja yhteistyötä. Siksi kriteerinä oli, että hankkeilla oli oltava kansainvälinen ulottuvuus, mutta että ne eivät edellyttäneet fyysistä kontaktia. 

Instituutit saivat 437 ohjelmaehdotusta. Niistä valikoitui 20 projektia, jotka tutkivat uusia taiteellisia työskentely- ja ajattelutapoja tässä ajassa. Musiikkitalon seinän valotaululla nähdään illan aikana neljä hankkeen myötä syntynyttä videoteosta: 

  • Ohjaaja Anna Nykyrin ja hänen työryhmänsä lyhytelokuva In-between (kesto 3 min) kuvaa pandemian tyhjentämiä kaupunkeja. Elokuva on kuvattu Helsingissä, New Yorkissa ja Mexico Cityssä. 
  • Tanssija-koreografi Emrecan Tanisin lyhytelokuva H-ome (kesto 7 min) tallensi pandemia-ajan tunteita tanssin keinoin. Tanssijat, joista monet työskentelevät normaaliaikana Kansallisbaletissa, toteuttivat ja kuvasivat koreografian kodeissaan. 
  • Taiteilija Mikki Nordmanin World Wide Window: Agnus Mundi (kesto 6 min) visualisoi WHO:n Covid-19-dataa. Teoksessa emojit muodostavat barokkimaalauksen Agnus Dei. Teos kehittyy Nordmanin verkkosivulla reaaliajassa pandemian loppuun asti. 
  • Kuvataiteilija Yassine Khaledin Monitor Man in The Time of Pandemic (kesto 23 min) on päivitys taiteilijan aiemmasta teoksesta Monitor Man. Teoksessa Khaled kommunikoi ympäristönsä ja eri puolilla maailmaa asuvien ystäviensä kanssa kypärään asennetun iPadin kautta. 

Teossarja kestää 40 minuuttia ja näytöksiä on illan aikana kolme: kello 20, kello 20.40 ja 21.20. Osoite: Musiikkitalo, Mannerheimintie 13 A, 00100 Helsinki.

 

 


Tapahtumat