16.7. LifeLine Galwayn kansainvälisellä taidefestivaalilla

16.7. LifeLine Galwayn kansainvälisellä taidefestivaalilla

LifeLine on Euroopan suurin nuorallakävelytapahtuma, jonka tähtinä ovat 150 paikallista ihmistä Galwayn-kaupungista Irlannista. Nuoralla kävellään kaupungin sydämessä kulkevan Corrib-joen yllä. LifeLinen tarkoitus on kiinnittää huomiota sirkustaiteen muutoksen tekeviin mahdollisuuksiin hyvinvoinnin kannalta sekä herättää keskustelua mielenterveydestä Irlannissa.

Eri ikäiset, eri taustaiset ja eri kansallisuuksia edustavat ihmiset ovat opetelleet nuorallakävelyä ennen kuin he astuvat esiintymään sirkustaiteilijoiden, Oliver Zimmermannin, Andrea Lorenin ja Ellis Groverin sekä eurooppalaisten osallistujien rinnalla. Henkeäsalpaava esitys kuvastaa toivoa, voimaa ja sisukkuutta yhden Irlannin tunnetuimman vesiväylän yllä.

LifeLine huipentuu BassAlto-teoksen maailman ensi-iltaan. Tämän visuaalisen ja runollisen teoksen esittää kokonaan naisista koostuva ryhmä nuorallakävelyn ammattilaisia yhdessä kymmenen paikallisen esiintyjän kanssa. BassAlto esitetään eri korkeuksille viritettyjen nuorien muodostavan verkon päällä, johon yleisöllä on 360-asteen näkyvyys. BassAlto on Luova Eurooppa -ohjelman rahoittama yhteistuotanto, jonka kumppaneita ovat Ecole de Cirque de Bruxelles, Galway Community Circus, The Serious Road Trip Romania, Université libre de Bruxelles ja the European Funambulism Network.

Galway Community Circus on nuoriso- ja sosiaalisen sirkuksen edelläkävijä, joka täyttää 20 vuotta vuonna 2022. LifeLine on tuottanut Galway Community Circus yhdessä European Funambulism verkoston kumppaneiden kanssa ja sitä rahoittavat Arts Council Ireland, Creative Europe, Erasmus+, Mental Health Ireland, Suomen Britannian- ja Irlannin-instituutti, Galwayn kaupunki ja kaupunkipiirit.

Instituutti järjestää LifeLine-tapahtuman yhteydessä paneelikeskustelun, jonka aiheena on nuoret ja mielenterveys. Lisätietoja ja ilmoittautumislinkki täällä.

 

LifeLine ja BassAlto Galway International Arts Festival -festivaalilla lauantaina 16.7. klo 13.30 – 18.30, BassAlto 17.30, Claddagh Quay, Galway. Vapaa pääsy. Lisätietoja: Galway International Arts Festival.

 

Valokuva: Áine Kilgallon


Tapahtumat