Aiemmin tänä vuonna helsinkiläinen taiteilija, kuraattori, tutkija ja kirjailija Ali Akbar Mehta valittiin yli 600 hakijan joukosta Delfina Foundationin tukemaan Tiede, teknologia, yhteiskunta -residenssiohjelmaan. Hänen nykyinen käytäntönsä tutkii, miten sosiaalinen media ja älyteknologia ovat alttiita valvonnalle ja tietojen poiminnalle.
Delfina Foundation on voittoa tavoittelematon organisaatio, joka on omistautunut taiteelliseen vaihtoon. Se tukee residenssien, julkisten ohjelmien ja kansainvälisen yhteistyön kautta tutkimusta ja luovaa tuotantoa sekä Isossa-Britanniassa että kansainvälisesti. Delfina Foundation sijaitsee aivan kulman takana Buckinghamin palatsista.
Keskustelimme Alin kanssa residenssikokemuksesta, ja siitä, miten hänen käytäntönsä kehittyi Delfina-jakson aikana. Lisäksi puhuimme Lontoon ja Helsingin taidekenttien välisistä eroista.
Voitko kertoa meille lisää käytännöistäsi ja nykyisen tutkimuksesi painopisteistä?
Vuodesta 2023 lähtien olen työskennellyt Borderland(er)s -teoksen parissa, joka koostuu taideteoksista, jotka kertovat intiimeistä ja globaaleista väkivallan historioista. Nämä teokset käynnistävät luovan vastauksen käsitykseemme ”rajautumisesta” – prosessista, joka aiheuttaa haavoittuvuuden vahvistumista, lisääntymistä ja voimistumista. Näissä teoksissa korostan huomiotta jätettyjä kehoja, tietoja, verkostoja ja ekologioita.
Sarjan ensimmäinen teos, nimeltään purgatory EDIT: Liberation Archives for the Cyborgs of Now, on käyttäjien luoma, montaasiin perustuva elokuvakokemus. Se oli hiljattain esillä transmediale-studiossa yhteistyössä silent greenin ja European Media Art Platformin (EMAP) kanssa. Se kutsuu yleisönsä osallistujiksi tutkimaan media-arkistoa käyttämällä omaa emotionaalista, neuraalista ja kognitiivista toimintaansa kannettavan EEG-”aivolaitteen”, aivo-tietokoneliitännän (Brain-Computer Interface, BCI) ja purgatory EDIT -tiimin kehittämien omien ohjelmistojen avulla. Tämän teknisesti välitetyn kyberperformanssin avulla tutkitaan konfliktialueilta ja vallitsevista valtarakenteista peräisin olevia kertomuksia ja kysytään, miten taiteellinen mielikuvitus voi vaikuttaa vallan, väkivallan ja oikeudenmukaisuuden politiikkaan.
Olet parhaillaan 11 viikon residenssissä Delfina Foundationissa, jonka teemakausi on ”Tiede, teknologia ja yhteiskunta”. Mikä innoitti sinua hakemaan tähän residenssiin?
Delfinan temaattinen residenssi keskittyy kehittyviin teknologioihin ja mielenterveyteen. Kehitän täällä uutta teosta, Borderlander(s)-sarjan toista teosta, jonka nimi on Precarious MOB. Kyseessä on teknologiavälitteinen esityssarja, jossa käytetään räätälöityä sovellusta reaaliaikaiseen live-datan kääntämiseen ohjeiden koreografiaksi. Tämä generatiivinen, ohjeisiin perustuva viittaava sosiaalinen koreografia muuttaa yleisön esiintyjiksi korostaakseen normalisoitunutta sosiaalipolitiikkaa, joka liittyy hauraaseen suhteeseemme verkkodataan ja digitaaliteknologiaan.
Samuel Beckettin teos The Lost Ones (1970) on ollut teoksen inspiraationa. Kirjassa Beckettin sylinterissä kadonneet olennot etsivät loputtomasti suljetussa tilassa; tässä teoksessa yleisö esiintyjinä, kehystettynä ”MOB” – Machine Oriented Bipeds – on jatkuvassa taloudellisessa ja ontologisessa epävakaudessa, heidän ihmisyytensä tuotteistettuna ja alistettuna konelogiikalle, valvontakapitalismille, digitaaliselle ekstrakivialismille ja uusliberaalin kapitalismin huomiotaloudelle.
The Precarious MOB-teoksessa Beckettin eksistentiaalinen absurdius – merkityksettömät rutiinit, mielivaltaiset jaot ja turha etsintä – yhdistyvät uuscyberpunk-trooppiin, joka liittyy vieraantumiseen, teknologisesti parannettuihin kulttuurijärjestelmiin, anarkistiseen vastarintaan ja sosiaalisten suhteiden rakenteellisiin uudelleenmuodostuksiin. Luomalla fyysisiä ilmentymiä siitä, miten tietovirrat vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen ja yhteiskunnallisiin rakenteisiin, esityksestä tulee elävä ruumiillistuma siitä, miten algoritmiset järjestelmät ja datan ekstraktivismi muokkaavat nykyaikaista olemassaoloa – luoden voimakkaan digitaalisten valvontajärjestelmien ja systeemisen sorron kritiikin, joka tuntuu sekä ajattomalta että kiireellisesti nykyaikaiselta.
Delfinan residenssi edistää praktiikkaani, jossa kokeilen uusia arkistointilogiikkoja ja kehitän tutkimuslähtöisiä arkistointiprojekteja, jotka luovat väkivallan vastaisia strategioita ja tapoja traumojen parantamiseen.
Mikä tekee Lontoosta erityisen kiinnostavan paikan tutkia valvontaan ja sosiaalisen median haavoittuvuuteen liittyviä kysymyksiä?
Tilastojen mukaan Lontoo on yksi maailman valvotuimmista kaupungeista. Kaupungissa on Euroopan tihein valvontakameraverkko, ja 942 000 kameraa valvoo 81 miljoonaa ihmistä vuodessa. Lontoon valvontakamerat tallentavat sinut todennäköisesti jopa 70 kertaa päivässä.
Millainen on tyypillinen päiväsi residenssissä?
Tyypilliseen päivään kuuluu tutkimukseen perustuvaa työskentelyä, usein kannettavan tietokoneen ääressä tai yhteisellä työskentelyalueella, ruoanlaittoa – joko yksin tai yhdessä – jaetussa keittiössä ja jakamista muiden asukkaiden kanssa sekä osallistumista useisiin taidetapahtumiin, joita Lontoossa järjestetään päivittäin.
Residenssiaika on ollut melko nopeatempoinen ja dynaaminen monin tavoin. Delfinan väki tekee kovasti töitä luodakseen räätälöityjä ohjelmia verkostojen ja yhteyksien luomiseksi jokaiselle taiteilijalle. Delfina järjestää myös kahden kuukauden välein ”perhelounaita ja -illallisia” sekä muita tapahtumia residenssitalossa, luodakseen tiiviimpää kanssakäymistä säätiön laajan mesenaatti- ja ystäväverkoston kanssa.
Kaiken kaikkiaan residenssiaika on ollut loistava tapa tutustua Lontooseen ensimmäistä kertaa ja todistaa sen vilkasta taidekenttää! Nyt kolme kuukautta tuntuu liian lyhyeltä ajalta viettää täällä.
Onko Lontoossa olo tai residenssiympäristö Delfinassa herättänyt uusia ideoita tai suuntia työskentelyssäsi tai vaikuttanut siihen millään tavalla tähän mennessä?
Kyllä, ehdottomasti. Residenssissä oleskelu on merkinnyt sitä, että olen kokenut Lontoon ja Iso-Britannian kulttuuritilojen kirjona, joka jatkuvasti haastaa sinua uusilla ideoilla, teoksilla ja käytännöillä, joita esitellään näyttelyissä, keskusteluissa ja kulttuurityössä, jota täällä tehdään usein kulissien takana.
Delfina Foundation on ainutlaatuinen tilaisuus tutustua Lontoon taidekenttään hyvin erilaisella tavalla, joka on jotenkin intiimi. Minulla oli tilaisuuksia tavata taiteilijoita, kuraattoreita, galleristeja, museotyöntekijöitä sekä keräilijöitä ja erilaisia taidemesenaatteja. Nämä ensimmäiset tapaamiset ja keskustelut ovat varmasti vaikuttaneet tapoihin, joilla ajattelen käytännöstäni, ja antaneet käytännöllisiä ja käsitteellisiä oivalluksia siitä, miten tutkia, kehittää ja luoda tulevaa työtä, näyttely- ja kuratointimenetelmiä sekä tiedotusstrategioita.
Olen iloinen, että sain osallistua temaattiseen residenssiin, jossa kahdeksaa kansainvälistä ja neljää Lontoossa asuvaa taiteilijaa yhdistää yhteinen teema. Olen käynyt jokaisen taiteilijan kanssa tuntien mittaisia keskusteluja teemasta ja siihen liittyvistä näkökulmista. Keskusteluissa olemme puhuneet teoksista, jakaneet työskentelytapoja, unelmoineet uusista yhteistyökuvioista ja vaihtaneet neuvoja. Yhteyden luominen muihin residenssitaiteilijoihin ja Delfinan tiimiin on ollut koko residenssin antoisin ja rikastuttavin osa.
Residenssissä painotetaan pikemminkin tutkimusta kuin tuotantoa. Toivotko saavasi Lontoossa ollessasi jotain tuloksia tai oivalluksia?
Residenssi on antanut minulle aikaa ja tilaa ajatella tuotantoympäristön rajoitusten ulkopuolella. Täällä olen voinut tutkia, tutkia ja kehittää The Praecarious MOBia ja laajentaa sen soveltamisalaa perusideasta moniosaiseksi projektiksi, joka sisältää LARP-pohjaisen (liveroolipelaaminen) teknologiakeskeisen esityksen, jossa käytetään erilaisia uusia teknologioita, kuten lisätyn todellisuuden (Augmented Reality, AR) ja virtuaalitodellisuuden (Virtual Reality, VR) ympäristöjä, animaatioelokuvaa ja videopelielementtejä.
Lontoossa ollessani olen voinut tehdä yhteistyötä pelinkehittäjien, koneoppimisen ja tekoälyteknologioiden asiantuntijoiden, neurotieteilijöiden ja digitaalisen median teoreetikoiden kanssa, joiden kanssa toivon voivani toteuttaa tämän ja tulevia hankkeita.
Mitkä ovat ensivaikutelmasi Lontoon taide- ja kulttuurielämästä? Miten se kokemuksesi mukaan eroaa suomalaisesta taidekentästä taiteilijan näkökulmasta?
Lontoon ja Helsingin taidekentät eroavat toisistaan monin tavoin. Ensimmäinen eroavaisuus on se, että koska Suomi on historiallisesti ollut sosialistinen hyvinvointivaltio, jossa on edelleen olemassa vahva ammattiliittokulttuuri, taiteilijat ovat työskennelleet sukupolvien ajan valtion ja yksityisten apurahojen turvin ja luoneet hyvin erilaisen taidekentän – sellaisen, joka tukee taiteellista käytäntöä kaupallisten ja taidemarkkinoiden olosuhteiden ulkopuolella.
Taiteilijat ja kollektiivisesti toimivat ruohonjuuritason organisaatiot muodostavat pääosan suomalaisesta taidekentästä, ja Suomessa on EU:n korkein väestön ja museoiden välinen suhde. Toisaalta suomalaisessa taidekentässä selviytyy suhteellisen vähän muita kuin suomalaisia taide- ja kulttuurityöntekijöitä, jotka näkyvät suurelta osin Suomen institutionaalisissa tiloissa, kuten yliopistoissa, museoissa tai poliittisen tason hallintotiloissa, joissa ei-valkoisten suomalaisten henkilöiden täydellinen puuttuminen merkittävistä johtotehtävistä on nähtävissä.
Lontoossa ja mahdollisesti Isossa-Britanniassa toimivilla taiteilijoilla on vain vähäinen rakenteellinen ja jatkuva valtiontuki, mutta se on kuitenkin kukoistavien kansainvälisten taidemarkkinoiden keskus, jolla on maailmanlaajuinen ulottuvuus. Lontoossa kukoistavat globaalisti monimuotoiset ja rikkaat taiteelliset käytännöt. Jo ensimmäisen kuukauden aikana näin Theaster Gatesin, Mike Kelleyn, Donald Rodneyn ja Lauren Halseyn näyttelyitä – taiteilijoita, praktiikkoja ja näyttelyitä, joita en olisi nähnyt Helsingissä.
Nämä kahtiajaot – valtion tukema ja markkinavetoinen talous sekä monokulttuurisuus ja monimuotoisuus – ovat suurimmat erot, jotka huomasin.
Mitä sinulle on luvassa residenssin jälkeen?
Residenssin jälkeen palaan Helsinkiin, josta olen ollut poissa lokakuun puolivälistä lähtien.
Aion kehittää näyttelyitä projektistani, purgatory EDIT, joka on valmistunut vasta tammikuussa 2025. Transmediale 2025 -festivaalilla järjestetyn ensiesityksen menestyksen perusteella toivon voivani asettaa projektin näytteille aiotussa laajuudessa, mahdollisesti Suomessa ja Isossa-Britanniassa.
Yksi askel kohti tätä on kutsu esitellä teos Tate Britainissa järjestettävässä Late-tapahtumassa, joka on kuratoitu yhteistyössä HERVISIONSin kanssa. Ilta keskittyy Digital Intimacies -teemaan, ja olen innoissani voidessani tuoda siihen projektin, jossa yleisön jäsenet ovat aktiivisia osallistujia. Yleisö käy läpi immersiivisen matkan läpi historiallisten tapahtumien ja spekulatiivisten tulevaisuuksien, joissa he haastavat mediarepresentaatioihin sisältyviä valtasuhteita ja väkivaltaa, sitä, miten ne toistuvat ajan myötä ja miten ne (uudelleen)muokkaavat kertomiamme tarinoita rakenteellisesti.
Pitkällä aikavälillä kehittelen ehdotusta lukijalle suunnatusta julkaisusta, osittain yhteistyössä joidenkin Delfinan asukkaiden kanssa, joka käsittää keskeiset teemat, joita purgatory EDIT projektina käsittelee.
Ali Akbar Mehta Late at Tate Britain -tapahtumassa perjantaina 16. toukokuuta klo 18–21.45, ilmainen sisäänpääsy. Lisätietoa Taten sivuilla täällä.
Kuva: Brend Brundert
