Punkbändi Pertti Kurikan Nimipäivien perustama Pertin Valinta toimii elokuun alussa neljän päivän ajan Lontoon Shoreditchissa. Pertti’s Choice esittelee suomalaista ja brittiläistä outsider-taidetta, musiikkia ja taidetuotteita. Pääteoksena on VR-näyttely Inside Outside Finland, joka johdattaa virtuaaliselle vierailulle neljään outsider-taideympäristöön Suomessa. Lisäksi nähdään Pertti Kurikan alter egon Kalevi Helvetin piirroksia, Pekka Elomaan työryhmän valokuvia Pertti Kurikan Nimipäivien (PKN) kiertueilta ja brittitaiteilija Tanya Raabe-Webberin muotokuvia.
“On tosi hienoa, että meillä kehitysvammaisilla ja muilla outsidereilla on yhdenvertainen mahdollisuus esitellä suomalaista kulttuuria maailmalla, meillä on paljon hienoja artisteja ja projekteja meneillään”, sanoo Pertin Valinnan perustajajäsen Sami Helle.
Popupissa keikkailevat Kalevi Helvetti, Eeva Lusenius, hammond-taiteilija Kalle Salonen, Rudewolf, DJ Miika sekä brittibändi Zombie Crash.
Yhdessä Pertin Valinnan kanssa Lontooseen matkustaa Helsingin kalliolaisten rakastaman IPI-kahvilan henkilökuntaa. Tarkoituksena on tarjoilla taiteen lomassa hyvää kahvia, musiikkia ja samalla esitellä suomalaisia työllistämisen malleja.
“Britanniassa on iso kiinnostus suomalaista toimintamallia kohtaan, ja popupilla pyritään edistämään kehitysvammaisten verkostoja myös kansainvälisesti”, sanoo Suomen Lontoon-instituutin johtaja Emilie Gardberg. Instituutti tuo popupin Lontooseen yhteistyössä kumppaniensa kanssa.
Pertin Valinta on outsider-taiteen galleria, kauppa ja agentuuri, joka on toiminut noin vuoden Helsingin Kalliossa. Pertin Valinnan yhtenä tavoitteena on rakentaa malleja, joiden avulla osatyökykyiset voivat työllistyä kulttuurin ja taiteen aloilla. Nykyisellään taiteilijan saamat palkkiot voivat vaikuttaa tukiin niin, että tämä saattaa jopa olla vaarassa menettää tukiasuntonsa. Tilanne on Britanniassa samankaltainen, ja monet alan toimijat kehittävät vastaavia malleja. Popup-tilassa järjestetään keskustelutilaisuuksia aiheesta.
“Suomessa osatyökykyisten työllistyminen on positiivisessa nosteessa. Haluamme nostaa esiin rohkeita edelläkävijöitä ja kehittää uusia toimintamalleja, jotka näyttävät tietä ja innostavat muita”, sanoo Pertin Valinnan välitystoiminnan johtaja Heini Merkkiniemi.
Pertin Valinnan taustalla toimii PKN:n perustama yhteiskunnallinen yritys Daatso Oy, joka toimii läheisessä yhteistyössä Lyhty ry:n kulttuuripajojen ja Erikoisjoukkojen kanssa.
Pertti’s Choice saa rahoitusta Englannin Arts Councililta ja Opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Tapahtumaa tukevat Kyrö Distillery, Iittala, Kaffecentralen, Suomen Britannian-suurlähetystö, Muusikkojen liitto, Taiteen edistämiskeskus ja Autismisäätiö.
Pertti’s Choice Popup, 8-10 August. Protein Studios, 31 New Inn Yard, London EC2A 3EY.
Avoinna torstaista lauantaihin, 10:30–18.