Suomen ensimmäinen naispresidentti Tarja Halonen vieraili naistenpäivänä yhdeksättä kertaa järjestettävällä Women of the World-festivaalilla (WoW) Lontoon Southbank Centressä.

Halonen osallistui laulaja-aktivisti Annie Lennoxin juontamaan paneelikeskusteluun globaalista feminismistä ja naisten oikeuksista. Paneeliin osallistuivat myös WoW-säätiön perustaja Jude Kelly, naisten ympärileikkausta vastustava aktivisti Nimco Ali, malesialainen aktivisti ja Sisters in Islam-järjestön perustaja Zainah Anwar sekä YK:n tasa-arvojärjestön UN Womenin politiikkajohtaja Purna Sen. Halonen muisteli varhaisia vuosiaan politiikassa ja puhui kasvavasta mielenkiinnosta naisten oikeuksia kohtaan.

“Feminismi on aiheista tärkein. Ihmiset alkavat vihdoin kiinnittää huomiota siihen toiseen puoleen maailman väestöstä, joka tarvitsee myös yhdenvertaiset oikeudet. Pelko siitä, mitä voimaantuneet naiset voivat saada aikaan herättää epäluuloja ja väärinkäsityksiä”, Halonen sanoi.

Lennox yhtyi Halosen näkemykseen globaalista feminismistä.

“Kyse on naisten voimaannuttamisesta, joka koskee kaikkien sukupuolien edustajia ja ihmisiä”, sanoi Lennox Royal Festival Hallin kansainväliselle yleisölle.

“Feminismin kasvusta hyötyy koko yhteisö, eivät pelkästään naiset”, muistutti Halonen.

Panelistit olivat yhtä mieltä siitä, että vielä on paljon työtä tehtävänä naisten ympärileikkauksen ja naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseksi.

“Paikallisella tasolla toimivat naiset tarvitsevat tukea taistelussaan ympärileikkausta vastaan”, Ali sanoi.

“Hallitusta myöten kaikkien yhteiskunnan toimijoiden tulisi uudistaa toimintakulttuurinsa seksuaalisen häirinnän ja väkivallan kitkemiseksi”, Sen sanoi.

Anwar kertoi festivaalin yleisölle, että syrjintä uskonnon nimissä on ehdottoman väärin ja korosti yhtäläisten oikeuksien tärkeyttä.

“Oikeuden tapahtuminen edellyttää tasa-arvoa”, Anwar sanoi.

Halonen kuulutti asennemuutoksen perään ja muistutti, että seksuaalinen väkivalta on yhä ongelma myös esimerkillisinä pidetyissä Pohjoismaissa.

“Seksuaalinen väkivalta on vakava rikos, ja siihen tulisi suhtautua sellaisena. Nyky-yhteiskunnassa sana seksuaalinen saa sen vaikuttamaan vähemmän tuomittavalta ja rangaistavalta”, Halonen sanoi.

“Pienet pojat tarvitsevat parempia roolimalleja. Kuka haluaisi jakaa elämänsä sellaisen ihmisen kanssa, jonka arvot ja aatteet ovat peräisin kivikaudelta?”, sanoi Halonen ja sai festivaaliyleisöltä raikuvat aplodit.

WoW-säätiö on itsenäinen ja kansainvälinen hyväntekeväisyysjärjestö sekä kansanliike, joka järjestää vuosittain tiede- ja taidefestivaaleja ympäri maailmaa.

Teksti: Essi Miettunen Kuva: Aino-Sofia Niklas-Salminen


Tapahtumat